sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Muun muassa ajatuksia kuntoutuksen vaikutuksesta koiran ja ihmisen suhteeseen

Aika perinteistä taitaa olla, että sitä alkaa kirjoittamaan suurten ongelmien keskellä blogia selventääkseen omia ajatuksiaan ja kun elämässä on vihdoin rauha, hiljenee blogikin. Kun sanottavaa on ollut ikävistä asioista niin paljon, ettei tiedä mistä alottaisi, tuntuu hyvin sujuvasta arjesta kirjoittaminen tylsältä. Mutta meidän arki on kyllä kaikkea muuta kuin tylsää ja hyvä niin!

Sitten viimeisimmän, Sissin PoPo-kokeilu on jatkunut edelleen onnistuneesti. Se siis todella toimii. On tuntunut hämmentävältä, että on kuukausia koittanut etsiä sen vatsalle sopivaa ruokavaliota vaikka sopiva vaihtoehto on vilahdellut silmieni edestä kaupan lihahyllyllä! Olen tehnyt "popoa" itse vähärasvaisesta jauhelihasta ja porkkanasta ja hyvin tuntuu maistuvan. Ruoan kanssa saa vitamiinit ja lisäravinteet ja edelleen vahvoja maitohappobakteereja.

Nyt olemme kokeilumielessä muuttaneet ruokintaa kolmesta kahteen ateriaa päivässä. Ensimmäiset päivät Sissi pisti odotetusti vastaan tälle kokien varmaankin suurta pettymystä ruoan "vähentymisen" suhteen. Ei häntä kyllä nälässä olla pidetty, vaikka sitä mieltä Sissi varmasti oli. Päivisin annoin ihan pienen makupalan näön vuoksi ja pikkuhiljaa siirryttiin niistäkin pois. Nyt Sissi saa ruokansa kaksi kertaa päivässä suhteellisen tarkkoihin kellonaikoihin 12 tunnin välein. Vain kerran siltä on tullut ns. tyhjänmahan oksennus aamulla mikä on mielestäni todella hyvä merkki. Vatsan kurinaa ja pulputtelua ei alkupäivien jälkeen enää ole eikä näkyviä merkkejä närästelystä. Annan kuitenkin herkästi edelleen Silicea-geeliä jos vähänkään koira vaikuttaa siltä, että suupieliä lipsuttaa tai maton nuoleminen kiinnostelee. Ruoan määrä itsessään on pienentynyt sitten possu-bataatti aikojen. Popo imeytyy hyvin ja ulosteet ovat pieniä ja kiinteitä, juuri niin kuin pitääkin. 

Olen ollut tyytyväinen tilanteen korjaantumiseen siltäkin kannalta, että vihdoin olen voinut keskittyä Sissin vatsan toiminnan sijasta sen pään sisäiseen maailmaan. Kun koiralta oletettavasti on poistunut paljon ns häiriötekijöitä ja mahdollisesti kipujakin, on helpompi tutkailla sen sielunmaisemaa ja lähteä rakentamaan jälleen kerran yhteistyötä ja ymmärrystä puolin ja toisin. Olen pohtinut paljon sitä, miten sen ensimmäisen elinvuoden aikana tapahtuneet vatsaongelmat ovat vaikuttaneet meidän väliseen vuorovaikutukseen. Stressitasot ovat olleet korkealla, on ollut huolta ja välillä kuormitus on ollut niin korkealla, että päivät ovat menneet aika pitkälti hetki kerrallaan-mentaliteetilla. Toki olemme edenneet Sissin voinnin mukaan ja harjoitelleet kaikesta huolimatta arkitottelevaisuutta sillä lisämausteella, että pääsisimme pian harrastamaan yhdessä. Haastavaa on ollut esimerkiksi se, miten paljon koiralta uskaltaa vaatia kun tietää sen olevan erityistilanteessa. Olen yrittänyt ymmärtää sen käyttäytymistä myös arvioiden, miten vatsan toiminta on kuormittanut Sissiä ja miten se näkyy sen käytöksessä. 

Koiraa ottaessa on aina uuden edessä, sitä pääsee joka kertaa opiskelemaan koiraa eri näkökulmasta. Olisi ollut helppoa opiskella Sissiä nämä ensimmäiset 1,5 vuotta mikäli sillä ei olisi ollut niin merkittäviä oireiluja, joiden vaikutus sen käyttäytymiseen on ollut ihan kiistatonta. Lisämausteena olen varmasti itse omalla huolellani lisännyt suhteeseemme hiukan vääristynyttä läheisriippuvuutta ja pidän sitä aika inhimillisenä. On todella vaikea vaatia/pyytää/motivoida tekemään kun koko ajan takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että onko tämä nyt liikaa, sehän on toipilas ja kuntoutuja. Viime aikoina olen miettinyt paljon niitä asioita, joissa meillä on lähitulevaisuudessa työsarkaa edessä. Malttia olemme harjoitelleet paljon niin, että Sissille on tullut lisää kärsivällisyyttä arjen tilanteissa. Tätä on ollutkin helppo harjoitella esimerkiksi ruokailun tai uloslähdön yhteydessä. Vielä edessä on vieraissa paikoissa rauhoittumisen ja rentoutumisen opettelua, johon havahduin eräällä Nuuksion päiväretkellä. Sissi kulkee lähellä ja on silminnähden onnellinen kun lähdemme retkeilemään mutta nuotiopaikalla levähdystauon pitäminen ei tunnu siitä hyvältä idealta, pysähtyminen on sen mielestä ajanhukkaa ilmeisesti, niin paljon ihania asioita ympärillä! Jatkuva tarve tarkkailla ympäristöä voi pidemmän päälle olla koiralle stressaavaa ja toivoisin, että pääsisimme tilanteeseen, jossa se voisi kokea olonsa turvalliseksi ja niin sanotusti panna maate. Tätä olemmekin nyt harjoitelleet lenkeillä ihan vain istumalla puistonpenkille muutamaksi minuutiksi kerrallaan. Kun koira rauhoittuu edes lyhyeksi hetkeksi, jatkamme matkaa. Lisäksi harjoittelemme "oma paikka" käskyä alustan kanssa, joka toivottavasti metsäreissuillakin olisi toimiva tapa saada koira rentoutumaan. 

Missään koirakoulussa emme ole nyt käyneet ja keväälle suunnitellut mätsäritkin ovat jääneet kiireiden takia välistä. Elokuussa olisi tulossa oman rodun erikoisnäyttely, jonne on lievät paineet lähteä näyttäytymään. Ajatus kuitenkin ahdistaa minua, koska en ole ehtinyt Sissin kanssa harjoittelemaan näyttelyissä käymistä juuri lainkaan. Toisaalta ajattelen, että olemme oikeastaan ihan hiljattain päässeet tilanteeseen, jossa emme ole jatkuvan tarkkailun ja oireiden seurannan ikeessä. Olemme alkaneet elämään lähestulkoon normaalia elämää. Kyllä meillä varmasti on vielä aikaa vaikka mihin! 
Pienen lisämausteen koiran kanssa puuhasteluun toi uusi kamerahankinta. Sissi toimii tietysti mallina kun itse harjoittelen uuden kameran toimintaa. Kuvaamisestakin saa muuten hyvän malttiharjoituksen! 




perjantai 12. toukokuuta 2017

PoPo oli pelastus ja hienohelma saa lihansa Chef Wotkinsilta

Lähdin vappuna viikoksi etelän lämpöön lomalle ja Siiselsson jäi kotiin muun lauman kanssa. Olin jo kauan ennen reissua miettinyt miten se (ja lauma) pärjää minun poissa ollessani, erityisesti kun Sissin ruokinta-ohjeet ovat edelleen pari A4:sta pitkät. Ennen reissuun lähtöä meillä oli vielä toinenkin poikkeustilanne päällä nimittäin muutto. Aika paljon asiaa lyhyessä ajassa pienelle koiralle.

Stressin määrää ei lievittänyt Sissin valeraskausoireet, päinvastoin. Päivää ennen lähtöäni se päätti yhtäkkiä pelätä kaikkea. Yleensä jätesäkit, muut kassit ja isot laatikot eivät sitä koommin hetkauta mutta tällä kertaa ne olivat sille ihan liikaa. Stressi näkyi levottomuutena, läähättelynä ja Sissi teki minun matkalaukun saapuessa kotiin hätäpissat matolle. Tunnelmat reissuun lähtiessä olivat siis itselläkin todella ahdistavat ja teki mieli perua koko reissu.

Matkani ensimmäisen päivän aikana Sissi lopetti syömisen. Se on jo pidempään närppinyt possu-bataattipataansa ja erityisesti lisäravinteita. Valeraskauden oireisiin voi kuulua toki myös ruokahaluttomuus. Mutta Sissin tapauksessa pitkä paasto tekee aina pahaa, sen maha ei kestä tyhjänä oloa kovinkaan pitkään ja seurauksena on aina rajut tyhjän mahan oksennukset. Vatsan suojaksi se sai Silicea-geeliä, joka tekee suojaavan kalvon vatsan pinnalle. Koirahoitaja keksi sitten syömättömyyden seurauksena hakea kaupasta PoPo-jauhelihaa eli tätä ihmisille keksittyä uututta, jossa on porsaanjauhelihaa sekä porkkanaa suhteessa 75/25. Se osoittautuikin koiran suureksi herkuksi ja koko lomaviikon Sissi veteli PoPoa.

Reissuni aikana muuttui myös yhtäkkiä toinen asia, nimittäin suoliston toiminta. Olemme taistelleet vaihtelevan löysän kakan kanssa taas pidempään ja olen pohtinut onko tekemässäni possupadassa nyt väärä resepti vai lihassa vikaa vai onko peräti viheliäinen giardia palannut Sissiä kiusaamaan. PoPon myötä kakat muuttuivat - täysin normaaliksi. Empiirisen tutkimuksen nimissä Sissille annettiin possubataattia loppuviikosta ja vatsa meni löysälle välittömästi. Siispä olemme siitä asti jatkaneet PoPo-linjalla ja hyvältä näyttää. En tiedä, onko löysien ulosteiden taustalla sitten bataatti mutta tämä possu-porkkana yhdistelmä on nyt saanut aikaan jotain sellaista mitä ei olla nähty kuukausiin. Täydellistä kakkaa, kerta toisensa jälkeen.

Olen nyt kotiutunut tänne räntäsateeseen ihanista aurinkoisista tunnelmista ja pitkästä aikaa näyttää siltä, että meillä on kaikki koiran osalta aika hyvin. Ruoka maistuu, suoli toimii, närästelyä ei näy (vaikka ruoho maistuis) ja jätesäkitkään eivät enää pelota. Nyt olen alkanut etsimään vaihtoehtoa suhteellisen suolaisen hintaiselle PoPolle eli etsin toimittajaa, jolta saisin laadukasta porsaan jauhelihaa suhteellisen isoja määriä. Pääkaupunkiseudulla lihatukkureita toki on, mutta vaikeasti löydettävissä. Laitoin sähköpostia Lihatukku Veijo Votkinsille, joka paremmin tunnetaan kauppojen hyllyiltä keltaisista Chef Wotkins - nimisistä laatulihatuotteistaan. Heiltä löytyisi suhteellisen edulliseen hintaan heidän itse jauhamaansa porsaan jauhelihaa, jota saisin kuulemma niin paljon kuin tarvitsen. Olisihan se mahtavaa, jos Sissille voisi ostaa possua vaikka Kennelrehusta, mutta heidän possujauheliha on niin kutsuttua "pentujauhelihaa", joka sisältää huimat 37% rasvaa. Vauhtiraksun kautta löytyvissä lihoissa on sitten taas kaikkea roipetta, eli luumurskaa ja sisäelimiä ja niidenkin tuotteiden rasvaprosentit nousevat tuplasti yli mitä tarvitsisi. Sama juttu Mustilla ja Mirrillä. Maukkaan tuotteissa on rasvaa 19-28% ja ne sisältävät lihan lisäksi henkitorvea ja keuhkoja. Juuri nuo "roippeet" ovat ainesosia, jotka aiheuttavat Sissille, sekä ymmärtääkseni monille muillekin koirille armotonta närästelyä. Parempi siis tilata liha Wotkinsilta vain.

Mitä parempaa lihaa ostan koiralleni, sitä enemmän itse olen alkanut syömään kasvisruokaa. Pysyypähän hiilijalanjälki tässä taloudessa balanssissa..

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Täällä taas valeraskauden kera

Muutaman viikon hiljaiseloa on vietetty bloginkin osalta johtuen ihan omista kiireistäni ja niistä johtuneesta väsymyksestä. Sitten viimeisimmän, Sissin oireet ovat onneksi kääntyneet parempaan. Oksentelu loppui ja koira palautui normaaliksi. Sitä ihanuutta kestikin sitten muutaman päivän kunnes Sissi alkoi käyttäytyä perin omituisesti. Ensimmäinen merkki valeraskaudesta oli kirkas limainen vuoto emättimestä. Se herätti ensin huolta ja soitin asiasta tutulle eläinlääkärille. Viimeisistä juoksuista oli kulunut noin 1,5 kuukautta ja pelko mahdollisesta kohtutulehduksesta oli tietysti ensimmäisenä mielessä. Vuoto ei ollut runsasta eikä märkäisen, tulehtuneen näköistä. Ja se loppui parissa päivässä.

Seuraavaksi Sissi alkoi kaivelemaan pesiä. Ihan joka paikkaan. Oma peti piti myllätä, omistajan sänky pedattiin uusiksi, sohvapeitteet lensivät ja matot olivat rullalla. Mitään pentuja Sissi ei ole näyttänyt hoitavan mutta on ollut valppaampi ja selvästi vahdannut esimerkiksi rapun ääniä hanakammin kuin yleensä. Muutama päivä myöhemmin nisät olivat jo aika turvoksissa ja maitoahan sieltä hiukan tiputteli. Fyysiset oireet siis viittasivat ihan täysin valeraskauteen.

Valeraskaus on näyttäytynyt Sissillä myös mielealan muutoksilla. Se on saman päivän aikana ollut sekä innokas ja täynnä energiaa, sitten se on ollut alakuloinen ja jopa vähän masentuneen oloinen. Välillä sillä on ollut kunnon tättähäärä-komentajan elkeet. Vaikea arvoida täysin miten koiran käytös muuttuu, mutta selvästi olen voinut havaita muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet "hassuilta" tai hieman epänormaaleilta.

Oireet ovat olleet suhteellisen siedettäviä vaikka ikävää on toisen hormoneissa kärvistelyä vierestä seurata. Sissillä tuli viikon oireilun jälkeen vielä päälle ruokahaluttomuus eli se närppii ruokaansa tai jättää kokonaan syömättä. Vähän ajan päästä uudella yrityksellä ruoka kuitenkin maistuu. Välillä taas ruoka pitäisi saada heti tässä nyt ja Sissi ahmii sen kuin viimeistä päivää. Pienimuotoisia suolisto-oireita sillä on myös ollut, vatsan löysyyttä.

Valeraskaus voi ymmärtääkseni olla joillekin koirille hyvinkin rankka kokemus siinä missä useat koirat eivät kärsi moisesta koskaan. Kuten ihmisillä, erityisesti meillä naisilla, hormonitoiminnan muutokset voivat olla aikamoista myllerrystä. Kaikki Sissin oireet ovat normaaleja valeraskauden oireita eikä niistä pidä liikaa huolestua, valeraskaus on koiran normaali kiimakierron vaihe. Voimakkaita, koiran elämänlaatua todella huonontavia, oireita voidaan toki hoitaa eläinlääkärin vastaanotolla. Ultimaattisin hoitomuoto on koiran sterilointi. Sitä olen toki miettinyt mutta vielä en koe, että se olisi Sissin kohdalla järkevää. Kuulemani mukaan koiran hormonituotannon olisi hyvä antaa kehittyä rauhassa aikuisuuteen, hormoneilla on nimittäin myös tärkeä rooli koiran fysiologisen kehityksen kannalta. Liian aikaisessa vaiheessa sterilointi voi vaikuttaa koiran kasvuun - tosin minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä miten tämä vaikuttaa eri kokoisiin koiriin. Nartun sterilointi pitää myös tehdä kiimakierron puolivälissä ja mikäli se oireilee valeraskautta, on hyvä odottaa useampi viikko oireiden päätyttyä ennen kuin toimenpide voidaan tehdä. Sterilointi ei siis ole ihan yksinkertainen toimenpide, johon voi mennä koska vain. Minulla on ollut aikaisemmin uroksia, jotka kaikki kastroitiin. Valitettavasti Leon kohdalla kastrointi ei poistanut kaikkea rähinää, vaan opittu malli jäi päälle leikkauksesta huolimatta. Sissin kohdalla syy sterilointiin olisi pelkästään sen oman olon helpottaminen jos valeraskaudet tästä vielä pahentuvat.

Ensi viikolla on taas uusi tilanne Sissin elämässä kun se jää kotiin hoitoon kun itse lähden viikoksi lomalle. Pitkä välimatka ja viikon ero taitaa olla jännittävämpää minulle kuin Sissille. Onneksi se voi kuitenkin jäädä kotiin tällä kertaa. Onnistunutta lomailuani varten olen kirjoittanut usean sivun hoito-ohjeet, tietysti!

Oikein mukavaa Vappua Siiselssonin lukijoille! Koitetaan tästä tauon jälkeen taas aktivoitua, sanottavaahan aina riittää :) 

Ps. Tulevana kesänä meinataan osallistua gööttien paimennustaipumustestiin! Tässä kuva kuivaharjoittelusta pellolla ilman karjaa...


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Takapakkia korkojen kera

Harmittaa raportoida huonoista uutisista. On harmittanut viimeisen reilun viikon ajan niin paljon, ettei tiedä miten päin olisi. Yhdessä yössä voi näemmä tilanne kääntyä päälaelleen ja olemme palanneet suurinpiirtein samoihin tunnelmiin, mitä oli viime syksyn alussa. 

Kävimme siis eläinlääkärissä tarkastuttamassa Sissin silmän, joka oli onneksi parantunut täysin. Silmän tutkintaa helpottaakseen eläinlääkäri antoi Sissille ihan pienen määrän hypoallergeenisia nameja, puhutaan siis varmaan lusikallisesta. Olin aika varma, että eiköhän koira nekin oksenna kuten yleensä muutkin namit mutta en lähtenyt vastustelemaan nameja toimenpiteen takia. Ahnetta oli huomattavasti helpompi tutkia. Reilun vuorokauden päästä alkoi tapahtumaan. Sissin maha kuulosti porisevalta puurokattilalta ja seuraavana päivänä tuli ensimmäinen närästyksen aiheuttama puklaus. Siitä se sitten lähti.. 

Viime viikosta asti olemme siis taistelleet vanhan ja tutuksi tulleen närästyksen kanssa. Sissi nuolee seinää, lattiaa, lakanaa. Nostelee päätään ja lipoo ilmaa. Maiskuttelee. Tarpeeksi kauan kun näitä tekee, puklaa lopulta ruoan jämät tai mahanestettä. Yleensä oksennus tulee noin 4-6 tuntia syömisen jälkeen. Oksennustahti alkoi kiihtymään viikon puolivälissä ja oloni oli jo aika epätoivoinen. Kaikki ateriat nousivat käytännössä ylös, tai ainakin niiden jämät. Tuossa vaiheessa vaikutti vielä siltä, että oireilu on vain ylävatsassa kunnes alkoivat kauheat suolistokaasut. Enpä muista milloin viimeksi tuo koira olisi piereskellyt niin tukahduttavan pahanhajuisia pieruja. Lopputulemana sitten limaista moussemaista ulostetta. Eli viikon aikana päästiin sitten kokemaan koko draaman kaari vaikka tuota eläinlääkärissä saatuja nameja lukuunottamatta (ja yhtenä päivänä erään ulkona kohdatun vanhan rouvan namia, jota en ehtinyt kieltää. Oli sitten pakko antaa Sissille siinä kun omaa koiraansa palkkasi, kuulethan katkeruuden äänessäni?) mitään poikkeusta ei ole tapahtunut ruokinnassa tai lisäravinteiden suhteen. 

Oireiden ollessa pahimmillaan huomasin vaipuvani tuttuun epätoivoon. Mielessä vilisi miljoona eri vaihtoehtoa, aivokapasiteettini oli totaalisen koetuksella kaikesta siitä spekulaation ja huolen määrästä. Ehdin jo laskemaan rahojani, josko se olisi nyt viimein mentävä tähystämään. Onneksi, siis todella, ONNEKSI, meillä on kontakti, jolle voin raportoida tilannettamme ja jolta saan asiantuntevaa apua. Ravitsemusneuvojamme on antanut pitkin viikkoa ohjeita, kuinka toimia ja antanut toivoa siitä, että nyt tuli vain ikävä takapakki, jollaisia näissä tapauksissa valitettavasti tulee. Koiran suoliston kuntouttaminen on pitkä prosessi, puhutaan siis kuukausista tai jopa vuosista. Sissin suolistoflooraa "rakennetaan" käytännössä täysin alusta uusiksi, sitä vahvistetaan oikealla ruokavaliolla ja suoliston toimintaa tukevilla tuotteilla, kuten vahvoilla maitohappobakteereilla. Siksi dieetti on tiukka. Pienikin määrä jotain väärää voi kääntää tilanteen huonompaan suuntaan. Ja siitäpä syystä olen piiskannut itseäni kaikki nämä päivät siitä, etten vain kieltänyt eläinlääkäriä antamasta mitään. Ensi kerralla otetaan omat eväät, se on varma. 

Mutta sen haluan vielä sanoa, että eläinlääkäriä en tässä syytä. Syytän kevättä. 

Kun lumet sulavat, maassa on aivan järkyttävä määrä ihania bakteereja, jotka synnyttävät luontoon uutta elämää. Lumien alta paljastuu kaikki ihmisten sinne talven aikana keräämättä jätetyt koirankakat, jotka ovat oivallisia taudinaiheuttajia. Keväällä luonnon tasapaino järkkyy kun uutta tulee tilalle ja koiralle, jonka immuniteetti on alhainen, tämä on aikaa jolloin on syytä olla varovainen tai vähintään varautua näihin takapakkeihin voinnin suhteen. Ravitsemusneuvoja tiesi pitkästä kokemuksesta kertoa, että vatsavaivaisten koirien kohdalla kevät on usein pahinta aikaa. Herkkä ja vaurioitunut suolisto ei pysty puolustautumaan kaikilta bakteereilta, joita ulkoa löytyy. Tilanne helpottuu kun maa kuivuu ja sääolot vaihtuvat tasaisemmiksi. 

Ainakin pääkaupunkiseudulla on tänä keväänä havaittu monin paikoin ihmetystä herättänyttä kalman hajua. Siitä on jopa uutisoitu. Suomen Luonto kertoo siitä näin:   

Kevään suojasäillä ja lumien sulaessa pihassa tuntuu sellainen haju kuin kissa olisi käynyt tarpeillaan. Lumessa saattaa näkyä myös ruskeita laikkuja. Kissoja alueella ei kuitenkaan ole. Mistä haju johtuu?
Oletetaan, että kysyjän havainto kissojen viattomuudesta pitää paikkansa. Silloin selitykseksi jää maaperän pieneliöstö. Maaperässä elää erilaisia sieniä ja bakteereita, jotka hajottavat kasvien ja eläinten jäänteitä. Ne tarvitsevat lämpöä ja kosteutta toimiakseen.
Talven kylmimmän ja kesän kuivimman ajan maanpinnan hajottajat ovat lepotilassa, mutta kevät on aktiivista aikaa. Hajotustoiminnan tuloksena syntyy myös kaasuja ja haihtuvia yhdisteitä – siitä “mullan tuoksu”. Joskus, erityisesti lumen sulamisen aikaan, tuoksu on niin väkevä, että se on epämiellyttävä ja tuo mieleen kissanpissan. Kun maan pinta kuivahtaa, hajotustoiminnan painopiste siirtyy syvemmälle maahan. Hajut eivät enää pääse karkaamaan ilmaan vaan kaasumaisetkin yhdisteet käytetään hyväksi.
Maaperän hajottajaeliöstöstä tiedetään vielä perin vähän. Ilmeisesti maassa on pitkiäkin ravintoketjuja, joissa selluloosa ja muut eloperäiset aineet pilkkoutuvat yhä pienemmiksi yhdisteiksi. Yhden eliön hylkäämä jäte on ravintoa toiselle. Kourallisessa pihamaan multaa on tuhansia bakteerilajeja, joista valtaosa on yhä tutkimatta ja vailla nimeä. Suuremmat otukset kuten sienet, hyönteiset ja madot tunnetaan paljon paremmin, joskin niiden työnjako eloperäisen aineksen hajotuksessa kaipaa yhä tutkimista.
Usein epämääräisen vatsaoireilun syynä on joku bakteeri tai alkueläin. Epämääräiset ja itsestään ohimenevät ripulit koiralla voivat hyvin olla maaperästä saadun bakteerin aiheuttamia ja usein ovatkin, ennemmin kuin alkueläimen. Alkueläintartuntoja (madot, loiset jne) saa helpoiten paikoista, jossa on paljon koiria kuten koirapuistot. Niitä saa myös ulkoa jos koira sattuu löytämään ihanan puoliksi mädäntyneet eläimen osan ja vetää sen naamariinsa. Tai käy syömässä jonkun toisen eläimen ulostetta. Kuitenkin terveen koiran kohdalla immuniteetti kykenee puolustautumaan bakteeritartuntaa vastaan omin päin eikä mitään lääkitystä tarvita. Toisinaan päivän Canicur-kuuri voi riittää ja silloinkin me ihmiset usein epäilemme ennemmin syöttäneemme koiralle itse jotain epäsopivaa kuin että katsoisimme ulos ikkunasta pohtien mitä kaikkea pelottavaa tuo ulkomaailma meille tarjoilee lautasellaan. 
Itse tein nyt päätöksen, että välttelemme koirapuistoja ynnä muita vastaavia yleisiä paikkoja ja vieraita koiria toistaiseksi. Ja varmaan yleensä keväisin. Kunnes tuo vatsa on sellaista terästä, ettei sitä hetkauta mikään. Mihinkään vakuumiin en tietenkään ole koirani elinaluetta kaventamassa mutta kun on nyt tiedossa miten herkkä sen suolistoflooran kunto on, on parempi olla erityisen tarkkana. Tämä koskee myös -ihan kaiken- syömistä ulkoa. Onneksi "jätä" käsky on Sissille tuttu eikä sillä ole tapana ahmia suuhunsa silmieni alla mitään maasta, keppejä korkeintaan keräilee. 
Epätoivon vallassa olimme jo paukkimassa hakemaan eläinlääkäriltä uutta ulostenäytepurkkia ja manasin mielessäni Giardian paluuta. Eilen illalla uloste oli kuitenkin kääntynyt jo normaalimpaan suuntaan ja päivän aikana ei tullut yhtään oksennusta. Yöllä Sissiä vielä närästi ja löysin matolta pienen märän läntin aamulla, joten pienen oksennuksen mahdollisuus on olemassa. Mutta tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin vielä kolme päivää sitten. Sissi saa nyt ruokaa taas 4 kertaa päivässä, vahvoja maitohappobakteereja, kauranversouutetta rauhoittamaan vatsaa sekä Silicea-geeliä useita kertoa päivässä ruiskulla suuhun. Geeli rauhoittaa vatsaa ja luo vatsaan suojaavan kalvon. Näillä olemme pärjänneet eikä tulisi mieleenkään sekoittaa vatsahappoja kaupan närästyslääkkeillä. Sissinhän kohdalla esimerkiksi koirilla yleisesti käytetty Antepsin sai sen oksentamaan. Vatsan kanssa asiat eivät vain korjaannu yhdessä yössä, vaikka oireet voivat siinä yhdessä yössä pahentua. Tosi kiva diili. 
Näin lopuksi tahtoisin muistuttaa kaikkia blogimme seuraajia muistuttamaan myös muita ihmisiä, että kaikki keräisivät koiransa ulosteet. Koirien ulosteet ovat nimittäin monen koiran mielestä äärimmäisen mielenkiintoista haisteltavaa ja sitä myöten myös yksi pahimmista bakteeripesistä, johon voit koirasi altistaa. Ulosteet keräämällä vältymme myös alkueläintartunnoilta, joita monilla koirilla voi olla täysin oireettomina. Keväällä on myös hyvä pohtia milloin viimeksi koiralle on annettu loishäätö tai erityisesti herkkien koirien kohdalla, milloin on tutkittu uloste mahdollisten tartuntojen poissulkemiseksi. Turhia matokuureja on syytä välttää. Mutta ymmärrän kyllä niitä, jotka ne surutta antavat ja parempi niin päin kuin että jättäisivät antamatta. Kun keräät koirasi kakan, suojelet myös sitä itseään. Ja tietysti olet muutenkin hyvä ihminen ja voit rehvastella Facebookin puskaradioissa, että sinä ainakin keräät koirasi jätökset. Onhan ne keväiset kakkakeskustelut jo alkaneet? 




lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kannattaako koiralla olla vakuutus?

En ole aikaisemmin vakuuttanut koiriani mutta Sissin kohdalla päätin jo hyvissä ajoin tehdä poikkeuksen. Viimeisen vuoden aikana olen moneen kertaan todennut että tein fiksusti, sillä vakuutusta on tarvittu moneen otteeseen. Edellinen koirani Leo eli todella terveen elämän ennen kuin kasvainsairaus vei sen mukanaan. Leon vointi romahti äkkiä ja kasvainpesäkkeiden löytyminen oli yllätys, ne eivät olleet varoittaneet itsestään millään tavalla. Viimeisten neljän elinpäivän aikana rahaa kului toista tuhatta euroa ja jouduin jättämään jäähyväiset parhaalle ystävälleni. Onneksi minulla oli säästöjä.

Koiran sairasteluun on hyvä varautua taloudellisesti. Jokaisella on oma tapansa toimia, osa säästää sukanvarteen tai "koiratilille", osa hankkii vakuutuksen ja osa tekee molemmat tai eivät välttämättä varaudu mitenkään. Minun mielipiteeni on, että eläintä hankkiessa yllättäviinkin kuluihin olisi hyvä varautua edes jollain tasolla, ja jokaisen lemmikinomistajan velvollisuus on huolehtia ystävästään tiukan paikan tullen tavalla tai toisella.

Viime aikoina on puhuttanut paljon eläinlääkäripalvelujen hintataso. Mediassa on käyty keskustelua siitä, onko kohta vain harvoilla varaa pitää lemmikkiä kun sen ylläpitokustannukset nousevat niin korkeiksi, erityisesti kun jotain ikävää sattuu. Kaikilla ihmisillä sosioekonomisista lähtötasoista riippumatta on mielestäni oikeus hankkia itselleen koira, jos on mahdollisuus siitä asianmukaisesti huolehtia. Jo pelkästään kansanterveydellisistä syistä yhteiskunnan pitäisi tukea lemmikin omistamista edes välillisesti. Käytännössä esimerkiksi eläinlääkäripalveluiden arvonlisäverotusta tulisi laskea, jos veron laskeminen näkyisi suoraan hintojen edullistumisena. Ennen vanhaan eläinlääkärit olivat niin kutsuttuja kunnaneläinlääkäreitä, jotka palvelivat kaikkia löytöeläimistä karjaan ja kotieläimiin. Suomeen on vuosien saatossa rantautunut  yksityisen eläinlääkäriketjun monopoli, joka on sitä myöten alkanut määrittelemään eläinlääkäripalveluiden hintatasoa uusiksi. Ketjuuntuminen on pakottanut pienet yksityiset klinikat ahtaalle. Niiden vaihtoehtona on ollut joko lähteä ketjuun mukaan tai koittaa pärjätä omillaan. Ison ketjun etuja on mm. laitehankinnat ja sitä myöten erikoispalveluiden tarjoaminen. Pienillä klinikoilla ei aina ole tiloja tai mahdollisuutta hankkia kaikkea sitä arsenaalia mitä kokonaisvaltaiseen sairaudenhoitoon voidaan joskus tarvita. Osaavat klinikat tekevät yhteistyötä toisten klinikoiden kanssa, jotta eläin saa parasta mahdollista hoitoa. Ison ketjun tarjoamat edut ovat mahdollistaneet sille etulyöntiaseman valtakunnallisen hintatason määrittelyssä.

Seuraamissani keskusteluissa olen huomannut, että yhä useampi vakuuttaa koiransa. Ihan hiljattain koirille suunnattuja vakuutuksia ovat alkaneet tarjoamaan lähes kaikki suurimmat vakuutusyhtiöt. Vuosi sitten Suomeen rantautui eläinvakuutusyhtiö Agria, joka on erikoistunut vain eläinten vakuuttamiseen. Tämän uuden yrityksen myötä mm. If, Lähitapiola, Pohjola sekä Pohjantähti ovat lähteneet näkyvästi mukaan kilpailuun. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että omassa somessani näiden edellä mainittujen yritysten vakuutustarjouksia näkyy usein. Koirien vakuuttaminen on nyt todella trendikästä ja kannattavaa, niin yrityksen imagon kuin lemmikinomistajankin näkökulmasta. Vakuutusyhtiöt ovat huomanneet varmasti eläinlääkäripalveluiden hintatason muutoksen ja ne reagoivat ihmisten kasvaneeseen huoleen tarjoamalla vaihtoehtoa vakuutuksen muodossa. Aika hyvä bisnes.

Sillä mikä onkaan kaikkein suurin kysymys, jota varmasti jokainen koiranomistaja mielessään pähkäilee? Tarvitsenko vakuutuksen, joka maksaa satoja euroja vuodessa, jota emme toivottavasti koskaan joudu käyttämään vai säästänkö rahaa pahan päivän varalle? Entä jos koirani sairastuukin krooniseen tautiin, jonka vuoksi eläinlääkärissä joutuu juoksemaan pahimmillaan useita kertoja vuodessa, olisiko siinä tilanteessa vakuutus kuitenkin turvallisin vaihtoehto? 

Joka kerta kun lähden eläinlääkäristä totean, että toivottavasti emme näe hetkeen. Viime syksynä juoksimme Sissin kanssa Evidensian palveluissa, jotka eivät tuottaneet meille juuri mitään apuja mutta rahaa kyllä paloi. Maksoin satoja euroja klinikalle per käynti siitä, että he auttaisivat minua Sissin ruokinnan suhteen ja saamani apu tarkoitti käytännössä teollisten eläinlääkäriruokamerkkien esittelyä, näin karua se todella oli. Kun apua ei tuntunut sieltä löytyvän, palasin askeleen taaksepäin takaisin tutulle pienelle eläinlääkäriasemalle ja otin yhteyttä eläinnaturopaattiin, joka hänkin yksityisyrittäjä. Pieni eläinlääkäriasema ja ravitsemuksen asiantuntija tekivät yhteistyötä satojen kilometrien välimatkasta huolimatta ja Sissin oireiluun löytyi vihdoin syy. Eläinnaturopaatin lisäksi olen saanut avun lopulta tutulta eläinlääkäriltä, aivan läheltä. Avun saamisen myötä minulla on kuukausien ahdistuksen ja epätietoisuuden jälkeen myös olo, että lähellämme on ammattilaisia, jotka todella välittävät meistä ja haluavat meitä auttaa.

Myös vakuutusyhtiö on ollut tukenani pitkin matkaa. Olen joka kerta saanut todella hyvää palvelua heiltä. Asiakkaan kannalta on tärkeää, että vakuutusyhtiö tietää minkälaisten asioiden kanssa joudutaan painimaan kun vakuutetaan eläin. Usein vakuutusyhtiöissä tapausten käsittely tapahtuu puhtaasti pykälien mukaan taulukkoja syynäämällä. Vakuutusehtoihin on määritelty tarkasti, mitkä sairaudet korvataan ja mitkä omistajan tulee kustantaa itse. Meille vakuutusyhtiö on korvannut ison osan kaikista tutkimuksista ja toimenpiteistä, joita koiralle on tehty. Kuitenkin se asia, johon toivoisin tulevaisuudessa vakuutusyhtiöiltä päivitystä on ravitsemuksellisen tukihoidon korvaaminen. Vakuutusyhtiö ei korvaa käyntiä eläinnaturopaatin luona, vaikka siihen olisi esimerkiksi eläinlääkärin perustelu tai jopa ns. lähete. Ravitsemuksellista hoitoa korvataan vain silloin, kun sitä antaa eläinlääkäri. Ja tässä päästäänkin siihen ikävään kokemukseen eläinlääkärien osaamisesta koskien koirien ravitsemuksellista tukihoitoa - sitä on ammattikunnassa nimittäin harmillisen vähän. Tänä päivänä kuka tahansa koiranomistaja on hukassa koiransa ruokinnan suhteen. Nappulat eivät ole, eivätkä voi olla, enää tänä päivänä ratkaisu kaikkeen kun markkinoillekin tuutataan jos jonkinmoista ruokintavaihtoehtoa. Näin ollen eläinlääkäreiden ja ravitsemuksellisen tukihoidon ammattilaisten tulee olla perillä siitä, millä tavoin koirien ruokintakulttuuri on muuttunut ja miten ratkaisevassa asemassa oikeanlainen ruokavalio on koiran hyvinvoinnin ja tervehtymisen kannalta.

Olisin ollut todella hukassa jos Sissillä ei olisi ollut vakuutusta ihan ensimmäisestä päivästä lähtien, kun se minulle saapui. Meidän tarinamme perusteella voin siis sanoa, että vakuutus kannattaa. Ymmärrän täysin koiranomistajia, jotka kokevat vakuutusmaksut kalliina siihen nähden, mitä todellista hyötyä ne mahdollisesti tarjoavat. On siksi ollut ilo huomata, miten monet vakuutusyhtiöt ovat tarttuneet tilaisuuteen ja lähteneet kilpailemaan vakuutusten tarjoamisessa. Sillä kilpailu antaa mahdollisuuden kuluttajalle valita ja kilpailu voi myös pakottaa yhtiöt uudistamaan vakuutusehtojaan niin, että ne todella ovat kannattavia kuluttajan näkökulmasta. Samanaikaisesti ikävä kyllä suuren eläinlääkäriketjun strategiatyöryhmä voi hieroa käsiään ja pohtia millaisia hintojen muutoksia ne voivat toteuttaa sitä mukaan kun enemmistö ihmisistä joutuu turvautumaan vakuutukseen. Hintojen nousu ja vakuutusyhtiöiden tarjoamat palvelut kävelevät siis aika lailla käsi kädessä. Koiranomistaja on aikamoisessa paineessa tässä tilanteessa, ja pahimmillaan tämä voi johtaa siihen että ne ihmiset, joilla ei ole varaa vakuuttaa koiraansa, eivät voi koiraa omistaa.

Mitä koiranomistaja voi tässä tilanteessa siis tehdä? Olla valppaana ja kyseenalaistaa ja arvioida tarkasti ne palvelut joihin on rahojaan laittamassa. Käydä läpi vaihtoehtoja ja suosia pienyrittäjien palveluita. Vaatia ansaitsemaansa hoitoa ja selitystä sille, mistä maksaa. Kuluttajalla on varaa valita keneltä eläinlääkäripalvelunsa ostaa, ihan yhtä lailla kuin meillä on varaa valita mistä ostaa koiransa tarvikkeet. Valinnanvapaus koskettaa erityisesti suurissa kaupungeissa asuvia, palveluntarjontaa kun löytyy. Näin kuntavaalien alla on kuitenkin pakko sanoa, että eläinlääkäripalvelut pitäisi kuulua jokaisen kuntalaisen peruspalveluihin myös pienemmissä kunnissa. Kannatan vahvasti paluuta entiseen, eli kunnaneläinlääkäripalveluihin. Suomessa on tällä hetkellä puoli miljoonaa rotukoiraa ja siihen päälle vielä rescuet ja sekarotuiset. Kaikille tulee olla tasavertainen mahdollisuus hoitoon kun sitä tarvitsee, riippumatta asuinpaikasta tai varallisuustasosta. Tämä on minun mielipiteeni. Enkä ole ehdolla kunnallisvaaleissa. ;)






torstai 16. maaliskuuta 2017

Tekevälle sattuu, tällä kertaa silmään

Viime viikolla saatiin vihdoin puhtaat paperit Giardian osalta, nyt se on saatu pois päiväjärjestyksestä. Suuri helpotus! Sissi on voinut oikein hyvin viime päivinä, turkki kiiltää ja maha toimii. Välillä sitä on miettinyt, että näinkö helpolla päästiin? Tai no helpolla ei kyllä olla päästy jos miettii mitä kaikkea viime kuukausina on tapahtunut, ehkä siihen on vain saanut sopivaa perspektiiviä ja arjen helpottuessa huolen määrä on jo päässyt unohtumaan.

Kunnes... wait for it..

Haava silmässä!

Olimme nauttineet jo melkein viikon verran elämästä ilman jonkin näköistä jatkokäyntiä eläinlääkärillä kunnes tässä yhtenä aamuna heräsin ja huomasin koiran toisen silmän turvonneen. Se siitä seesteisestä arkielämästä sitten.

Silmävaurioiden kanssa täytyy aina olla todella tarkka, ja hakeutua välittömästi eläinlääkäriin. Vaikka oireet olisivat ihan selvät, esimerkiksi silmätulehdukseen viittaavat, ei pidä missään nimessä koskaan itse lähteä omatoimisesti hoitamaan. Niinpä varasin samantien ajan tutulle eläinlääkärille jonne pääsimme saman aamun aikana. Väriainetestillä selvisi, että Sissillä on ihan pieni naarmu verkkokalvolla ja siitä johtuu myös silmän turvotus. On täysi mysteeri mistä se on sen saanut, mutta siihen nähden miten vilpertti tuo koira on, en ihmettele etteikö olisi tökännyt itseään ulkona oksaan. Voi myös olla, että haava on tullut hiekasta. Itse kovasti toivoisin, että se ei olisi tullut göötin ja norfolkin terrierin pienestä välienselvittelystä mutta sekin on mahdollista. Onneksi haava ei ollut iso ja saimme siihen heti sopivat lääkkeet.



Silmä on varmasti ollut kipeä, Sissi pisti nimittäin kunnolla hanttiin kun silmää yritettiin tutkia. Silmätippojen laittaminenkaan ei ole sujunut ihan ongelmitta. Mutta otin lähestymistavaksi saman kuin kynsienleikkuun opettelussa eli maltilla ilman väkisin pakottamista ja kiinni pitämistä. Naksuttimen kanssa palkaten totutin ensin koiraa siihen, että silmätippapullo tulee lähelle kasvoja ja että otan päästä otteen, seuraavaksi että käsi ja pullo tulee lähelle silmää. Ensimmäisten tippojen saamiseen meni melkein puoli tuntia per tippa, niin rauhassa edettiin. Seuraavana aamuna tipan laittamiseen meni jo alle 10 minuuttia ja koira suostui pyytäessä menemään tuolille toimenpidettä varten. Ehkäpä tämä silmätippojen laittamisen harjoittelu palkitaan joskus myöhemmin elämässä, kun koira tottuu tähänkin toimenpiteeseen. Aiemmin silmiin kun ei ole mitään joutunut laittamaan niin varmasti on koiralle uusi asia.

Onneksemme tipat alkoivat vaikuttaa heti ja muutos koiran silmässä näkyi jo vuorokaudessa. Kuuri on kuitenkin yli viikon mittainen ja toimimme tietysti sen mukaisesti. Sen jälkeen menemme vielä tarkastamaan eläinlääkäriin, että haava on varmasti parantunut.

Päivän silmätippakuurin jälkeen silmän turvotus oli jo laskenut huomattavasti 

Kyllä tekevälle sattuu! Mutta onneksi olemme aina hyvissä käsissä ja apua on saatavilla. Eipä ole ehkä kaikki nallekarkit menneet tasan meidän kohdalla mutta tästäkin selvittiin taas säikähdyksellä ja jos jotain positiivista voi tästä irti repiä niin tulipahan taas opeteltua uusi yhteinen asia koiran käsittelyyn liittyen. Reipas Siiselsson!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tasan vuosi yhteiseloa jo takana!

Pieni nappisilmä ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa maaliskuussa 2016 


Niin se vuosi vierähti! Ja millainen vuosi onkaan ollut, hyvässä kuin pahassa! Olen pohtinutkin viime päivinä usein sitä miten Sississä on pikkuhiljaa alkanut näkymään aikuisuuden merkkejä, sellaista rauhallisuutta, joka on lisääntynyt päivä päivältä. Yksi varma merkki aikuistumisesta näkyy aamuisin, sillä saan itse nousta sängystä aika omaan tahtiin eikä toveri ole säntäilemässä ulos ennen aamukuutta. Sissi tulee kyllä herättämään joka aamu aikaisin, mutta lähes aina kun se huomaa minun heränneen, se käpertyy viereeni ja pistää itse silmät kiinni. Niin että kiitoksia vain!

Viikonlopun aikana keräämme kertaalleen ulostenäytteitä ja maanantaina ne lähtevät laboratorioon tutkittavaksi. Nyt siis kaikki tassut ja sormet ristiin, että saataisiin puhtaat paperit Giardian osalta. Ainakin Sissin voinnin puolesta voisi tehdä olettamuksen, että tuo pirulainen olisi poissa sillä kakan laatu on muuttunut kutakuinkin normaaliksi hiljattain. Onpas ollut outoa, kun koira on tehnyt koirankakan näköistä kakkaa...

Mutta se siitä ulosteosiosta. Viimeksi kirjoitin riittämättömyyden ja häpeän tunteista. Olen pohtinut paljon kaikkea viime vuoden aikana tapahtunutta. Loppujen lopuksi se, että ollaanko löydetty sopivaa harrastusta tai osaako Sissi ohittaa täydellisen nätisti kaikki, on aika toisarvoista. Sillä se on tervehtymään päin. Se mankeli minkä läpi olemme yhdessä koiran ensimmäisen elinvuoden aikana kulkeneet, on opettanut paljon ja olen oikeastaan vain kiitollinen ja onnellinen siitä, että Sissi on juuri sellainen kuin se on. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut luottamaan enemmän omaan arviointikykyyni ja vaistoihini. Olen oppinut olemaan hätääntymättä, en mene asioiden edelle kun näen jotain poikkeavaa enkä pelkää pahinta kun kuulen epänormaaleja asioita ympärilläni. Olen tietysti oppinut myös paljon koiran ruokinnasta (ja kyllä, en tiedä siitä juuri mitään vieläkään) ja  huomannut, että koiran ruokinnasta on niin paljon mielipiteitä kuin on koiranomistajia. Lähes kaikkia someryhmiä on syytä välttää, jos ei halua väkisin pahoittaa mieltään ihmisten käytöksestä toisiaan kohtaan. Olen oppinut, että eläinlääkäri on vain ammatti ja että minulla eläimen omistajana on sekä oikeus että velvollisuus vaatia sille apua, jota se tarvitsee ja ansaitsee. Minulla on sitä myöten oikeus kyseenalaistaa eläinlääkäreiden hoitosuositukset ja viedä koira toiselle saman ammatin harjoittajalle, jos koen, että me emme tule kuulluksi ja nähdyksi. Ja koska kaikki tämä maksaa rahaa, minulla on oikeus saada tietää mistä maksan.

Ennen kaikkea olen oppinut itsestäni todella paljon Sissin kautta. Huomaan toimivan joskus täysin epäjohdonmukaisesti ja poden toisinaan huonoa omaatuntoa tunteistani. Mutta vaikka minulla olisi kuinka huono päivä, Sissi hyväksyy minut sellaisena kuin minä olen. Sissi hämmästyttää minua joka päivä sillä miten älykäs ja tunneherkkä koira se on. Se opettaa minua opettamaan sitä toimimaan oikein ja se opettaa minua toimimaan oikein. Meille on muodostunut yhteisiä asioita, jotka nimenomaan tekevät meistä sellaisen parivaljakon mitä olemme. On syntynyt yhteys, jota vaalin ja arvostan.

Koiran omistaminen tekee onnelliseksi, sen voin sanoa. Ei ole päivää, ettei Sissi saisi minua tuntemaan itseäni maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi. Kun vuosi sitten olin matkalla kasvattajan luokse hakemaan pentua, en tiennyt yhtään mitä odottaa. En tiennyt millaista koiraa olin menossa hakemaan. Nyt vuotta myöhemmin, kaikista vaikeistakin kokemuksista huolimatta, olen kiitollinen siitä että sain viedä kotiini juuri Sissin. Mahtava, opettavainen ensimmäinen vuosi.


maanantai 27. helmikuuta 2017

Koiranomistajan häpeä

Olen ennenkin käsitellyt blogissa aihetta koiranomistajan häpeän kokemuksista. Ajatukset häpeästä nousivat taas pintaan luettuani Makkosen Poikien uusimman blogipostauksen. Elisa Makkonen kirjoittaa hyvin osuvasti:

"Varsinkin koiranomistajien keskuudessa valitsee ihan uskomaton ’Meidän koira on parempi kuin teidän koira’ –meininki, ja joku toinen osaisi AINA hoitaa koirasi paremmin kuin mihin itse kykenet. Wilhon kanssa minun on kuitenkin ollut pakko yrittää kasvattaa itselleni paksumpi nahka, oli kyse sitten elefanttikuosisesta froteepuvusta kuivatteluun tai laseista kuivien silmien suojaamiseksi, ja todeta kliseisesti: tuomitse minut vasta kun olet kävellyt mailin kengissäni."

Pitkin syksyä olen käynyt läpi monenmoisia tunneskaaloja koskien Sissin ruokavaliota ja ylipäätään valintoja, joita olen tehnyt koirani terveyden edistämiseksi. Jossain vaiheessa mietin, teinkö oikean valinnan kun syötän koiralleni kotiruokaa erilaisten erikoisnappuloiden sijaan, teinkö oikein kun en kuunnellut sisätautien erikoiseläinlääkäriä ja ostanut pussia Royal Caninia ja jatkanut närästyslääkkeiden syöttämistä. Monet ovat matkan varrella ihmetelleet, miksi en ole vienyt koiraa tähystettäväksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun ulostenäytteistä löytyi positiivinen giardia, jouduin valtavan ahdistuksen ja häpeän otteeseen kun jouduin kertomaan asiasta kaikille koiranomistajille, ketkä ovat Sissin kanssa olleet lähikontaktissa. Kirjoitin Sissin tartunnasta läheisen koirapuiston FB-ryhmään, jotta tieto tavoittaisi myös ne, keitä olemme tavanneet usein siellä mutta joita en henkilökohtaisesti tunne. Pelkäsin, että saan osakseni arvostelua ja ikäviä kommentteja. Mutta olin väärässä, tai ainakin ryhmään tulleet kommentit olivat kaikki kannustavia ja ennenkaikkea kiitollisia rehellisyydestä. 

Nuoren koiran kanssa häpeän myös usein sen käyttäytymistä. Kun ohitamme koirakkoja ulkona, Sissin ja minun kontakti katoaa todella herkästi ja näin ollen ohittamiset ovat aikamoista säätöä. Se ei ole missään nimessä agressiivinen vaan vain kauhean innokas ja tahtoisi päästä tutustumaan jokaiseen vastaantulevaan koiraan duracell-pupun energialla. Koen usein riittämättömyyden tunteita siitä, ettemme ole omasta mielestäni edenneet tottelevaisuuden treenaamisessa siinä aikataulussa mitä olin itse joskus pentuaikana ajatellut. Kamppailen sen kanssa, että tiedän mitä pitäisi harjoitella mutta en aina tiedä miten ja millä nameilla, kun meillä ei edelleenkään ole ruokavaliossa sopivaa namiarsenaalia. Kannan pienessä pussissa possu-bataattipataa ja toivon, että koira ymmärtää myös sanallista palkkaustani. Joka kerta kun menen jonkun koirakoulun sivuille katsomaan millaisia kursseja heiltä löytyy, käyn läpi tunteita siitä, etten kehtaa mennä muiden eteen harjoittelemaan. Koska olemme niin keskeneräisiä. En tiedä olenko tehnyt koiran sairastelusta meille tekosyyn jättää asioita puolitiehen ja toisaalta välillä tiedän, että olemme yrittäneet parhaamme juuri niillä eväillä ja välineillä mitä meillä on ollut käytössä. 

Koen myös häpeää siitä, ettemme ole käyneet yhdessäkään näyttelyssä emmekä ole aloittaneet mitään harrastusta, mitä olin ajatellut. Katson ihastuneena ja vähän kateellisena Sissin sisaruksia, jotka tuntuvat viettävän lähes täydellistä koiranelämää meihin verrattuna. Olenko tuottanut pettymyksen kaikille kun emme ole koiran kanssa tehneet asioita, joita koiran kanssa pitäisi tehdä? Vai olemmeko kuitenkin tehneet kaikenlaista mutta siitä huolimatta näen vain ne asiat, joita emme ole saavuttaneet? 

Elämme aikaa, jossa sosiaalinen media syöttää meille kiiltokuvaa toistemme elämistä ja luomme itsellemme odotuksia kateellisina toisten onnistumisista. Mietin usein, ovatko esim. koirankouluttajat täydellisiä ihmisiä, eikö heillä koskaan keitä yli, eivätkö he koskaan epäonnistu? Mitä tulee koiran kouluttamiseen positiivisen palkitsemisen kautta, allekirjoitan tämän koulutusmetodin kyllä. Mutta koen jo valmiiksi ahdistusta siitä, etten koskaan saisi tuntea mitään negatiivisia tunteita. Kaikki mitä olen viime aikoina lukenut koiran kouluttamisesta saa minut ajattelemaan, että olen todella huono ihminen koska joskus annan negatiivisten tunteiden näkyä. Yritän parhaani mukaan olla tilanteessa koiralle kannustava mutta pieleen menneen ohitusyrityksen jälkeen saatan sadatella itsekseni, mitä nyt tein väärin ettei onnistuttu. 

Koiran kouluttamisessa epäonnistumisen käsitteleminen ja hyväksyminen on mielestäni tärkeää. Epäonnistumisen käsitteleminen on elämässä ylipäätään tärkeää. En täysin ymmärrä sitä, miksi juuri koiranomistajat vertailevat toisiaan niin hanakasti. Kun varmasti suurin osa koiranomistajista ymmärtää, että jokaisen tarina on erilainen. Jokainen tekee sarjan epäonnistumisia omalla tavallaan. Samoin jokainen onnistuu ansaitusti monien epäonnistumisten jälkeen. Koiran sairastaminen harvoin on omistajasta johtuvaa epäonnistumista. Makkosen Poikien Wilhon kuivat silmät eivät ole Elisan valintojen syytä eikä Sissin herkkä ruoansulatus ole minun syytäni. En tiedä onko kateus sitten se asia, joka saa ihmiset näkemään Wilhon uudet suojalasit liian pitkälle vietynä koiran paapomisena. Ihmisillä on taipumus lähteä herkästi tuomitsemaan asioita, joita he eivät ymmärrä. Ymmärtämättömyys johtaa ennakkoluuloihin ja ennakkoluuloja ohjaa usein myös pelko muutoksesta, tai toisin toimimisesta. Tästä syystä on helpompi ihmetellä esimerkiksi miksi minä valitsin eläinnaturopaatin hoitosuunnitelman tähystyksen sijaan. Kun ei tiedetä mikä tai kuka eläinnaturopaatti on ja minkälaista hoitoa hän tarjoaa, voi olla parempi ihmetellä sitä miksi koiraa ei viedä toimenpiteeseen, joka toki usein tehdään pitkittyneitä vaivoja selvitettäessä. Minä vaan nyt satuin ennakkoluulottomasti tarttumaan tilaisuuteen, jossa tarjolle tuli koiraa selvästi vähemmän rasittava vaihtoehto. Se ei tarkoita, etteikö tähystys olisi meillä edessä, jossain vaiheessa, jos sille on tarpeeksi perusteluja vaikka sillä, että koiran vointi alkaisi yhtäkkiä kääntyä huonompaan suuntaan. 

Me koiranomistajat kannamme ensisijaisesti vastuun itse lemmikeistämme. Ja meidän pitäisi antaa toisillemme niin sanottu "työrauha". Arvostelun sijaan meidän tulisi toimia vertaistukena toisillemme.  Mitä vertaistuki sitten oikeasti on? Suora lainaus wikipediasta: "Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina että tuettavina. Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, keskinäiseen solidaarisuuteen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen"

Kaikkein toimivimmissa treeniporukoissa toteutuvat kaikki yllämainitut vertaistuen osat. Ja veikkaanpa, että yksi iso syy siihen miksi joku vertaisryhmä toimii on se, että katsotaan kun muut mokailee ja mokaillaan itse siinä samassa yhtä lailla. Osataan nauraa pieleen menneille kokeiluille ja palaudutaan nopeasti takaisin treenitilanteeseen, jotta koirakin ymmärtää ettei epäonnistumiseen pidä jäädä kiinni vaan lähdetään vaan äkkiä hakemaan uudestaan sitä onnistumista. Ja lopetetaan aina onnistumiseen. Niin minäkin päätän tänään tämän kirjoituksen, sillä vielä hetki sitten häpesin ja nyt en oikeastaan enää. Kaikki tähän astiset epäonnistumiset ovat opettaneet minulle jotain ja koko tämä Sissin sairastelu viimeisten kuukausien aikana on opettanut minulle itsestäni, koirista ja koiran ja ihmisen suhteesta enemmän kuin koko sinä aikana, jolloin meillä on ollut koiria, eli lähes tähän astisen elämäni ajan. Siitä pitää olla kiitollinen. 

tiistai 21. helmikuuta 2017

Malttiharjoituksia ja arkisia onnistumisia

Vaikka meillä viimeisen muutaman viikon ajan on ollut tämän Giardian takia niin sanotusti treenailut vähemmällä, olen alkanut taas pikkuhiljaa ottamaan jokapäiväisiä treenailuhetkiä mukaan arkeen. Nyt taas jaksaa. Mehän harjoittelemme edelleen Sissin kanssa ihan perus arkitottelevaisuutta sellaisella pienellä lisämausteella, että monia perusasioita harjoitellaan myös tulevaisuuden harrastusta ajatellen. Esimerkiksi viimeisimpänä mukaan on tullut käskysana "eteen", mikä tarkoittaa tietysti, että koira hakeutuu kontaktiin minun eteeni. Tämä siis täydentämään vasemmalle toimivaa "sivulle" ja oikealle toimivaa "vierelle" käskyä. En rehellisesti ole niin intohimoisesti koiran kouluttamiseen suhtautuva ihminen, että jaksaisin analysoida treenailuamme tai koiran käyttäytymistieteitä tässä blogissa kovinkaan tarkasti. Monilla asiaan vihkiytyneillä harrastajilla ja ammattilaisilla on niihin tarkoituksiin ihan omia blogejansa ja hyvä niin. Niistä minäkin nappailen hyviä ideoita silloin tällöin.

Ja tällä kertaa silmiin osui tällainen postaus, joka kiteyttää aika hyvin kaiken sen minkä ympärillä Sissin kanssa harjoittelu on pyörinyt: maltin.

"Koirat eivät aina edusta eläinmaailman kärsivällisintä laitaa. Jos ne haluavat jotain, niillä on useita tapoja ilmoittaa siitä. Jos ne eivät pääse haluamaansa päämäärään, ne turhautuvat helposti ja purevat hihnaa, käsiä ja nujuavat ihmisensä kanssa." https://elainkoulutus.fi/kehita-koiran-malttia-koska-maltti-on-valttia/

Sissi haluaa asioita usein. Se myös näyttää sen ölisemällä, tökkimällä asioita, puhtaasti komentamalla haukulla tai joskus jopa "nujuamisella" minkä tässä tilanteessa ymmärrän ehkä sellaisena paimenkoiralle tyypillisenä huomionhakuisella näykkimisellä. En kutsu sitä puremiseksi. Se vain tulee ohjaamaan mihin suuntaan nyt mennään, jos vaikka olisinkin menossa keittiön ohitse enkä suoraan sinne ruokakuppia ottamaan. Minua ei haittaa, että koirani kommunikoi laajalla repertoaarilla ja persoonallisesti. Kaikki se on kommunikaatiota, joka auttaa minua opiskelemaan koiraani ja ymmärtämään paremmin miten sen kanssa niissä tilanteissa toimia.

Pohdin koulutuskysymyksiä usein, mutta välttelen niistä keskustelemista tietyissä yhteyksissä. En kannata mitään tiettyä koulutustapaa ja tämän sanomalla en tarkoita kannattavani tapoja, jotka olisivat koiralle haitallisia. Tämän viimeisen vuoden aikana olen pikkuhiljaa oppinut, minkälaiset asiat toimivat minun koirallani ja ne eivät aina ole olleet samoja tapoja miten olin itse ajatellut niistä selviytyväni. Kaiken treenaamisen taka-ajatuksena omasta mielestäni on se, että haluan, että koirani haluaa tehdä asioita kanssani. Ja jos koira ei jostain syystä halua sillä hetkellä niin minun tehtäväni on ensisijaisesti saada se haluamaan ennen kuin voin pyytää sitä tekemään.

Olemme kehittäneet malttia perinteisellä ruokakupilla, ovien luona odottamisella ja ihan oven takana odottamisella. Mukaan on tullut myös makupalan kanssa harjoittelu, jossa luvan kanssa makupalan ottaminen tehdään asteittain haastavammaksi (eli makupala on lähempänä ja helpommin saatavissa) koko ajan. Näistä kaikista asioista on ollut hyötyä kokonaisvaltaisesti arjessamme. Koira on mielestäni rauhallisempi ja toimii itsekin johdonmukaisesti tilanteissa, jotka voivat nostaa sen kierroksia, kuten esimerkiksi ruoan saaminen tai ulos lähteminen.

Arkiset asiat tuntuvat välillä aika helpottavilta tämän bloginkin kirjoittamisen kannalta. On mukavaa joskus höpötellä jopa "niitä näitä" ainaisten sairauskertomusten sijaan. Koska tämä arki on ihan yhtä todellista kuin se arki, johon kuuluu huonosti nukuttuja öitä koiran kanssa. Kaikkien ikävien asioiden vastapainoksi jokainen tarvitsee onnistumisia ja totta kai lepoa. Koiran kanssa on siis yhtä tärkeää tehdä välillä sellaisia asioita, joissa molemmat onnistuvat (mieluiten vielä mahdollisimman helposti), jotta positiivinen onnistumisen kokemus vahvistaa omaa jaksamista arjen keskellä. Tänään ajattelin viimeksi, että onpas minulla mahtava koira kun se halusi taas tehdä niin kuin siltä pyysin. Tarvittiin vain vähän auringonpaistetta ja kypsää possua!


torstai 16. helmikuuta 2017

Siivousurakan jälkeiset fiilikset

Nyt on 10 päivää takana antibioottikuuria ja tänään pesukoneeseen menee vielä muutama kori pyykkiä. Kotia on pesty aika vimmatusti kloriitilla ja höyrypesurilla useampaan otteeseen. Koirakin on päässyt kylpyyn pari kertaa, ja tänään illalla vielä viimeinen pesu ennen kuin laitan puhtaat lakanat sänkyyn.

Minkälaiset tunnelmat tässä on olleet sitten? No yllättävän hyvillä fiiliksillä, pakko myöntää! En oikein tiedä mistä tämä valtava energia tähän siivousprojektiin on löytynyt. Ehkä se on sitä, että tietää tekevänsä jonkun konkreettisen asian eteen töitä ja sitä toivoo kovasti näkevänsä tietysti parin viikon päästä ulostetutkimuksissa negatiivisia tuloksia. Ei tämä mikään varsin helppo projekti ole ollut mutta eipä ole auttanut jäädä tuleen makaamaan vaan pakkohan tämä on ollut hoitaa. Plussaa tietysti siitä, että koti tuntuu varsin puhtoiselta, tähänhän voisi vaikka tottua!

Tämän viikon aikana Sissille on tullut ruokavalioon sitten viime lauantaina eläinnaturopaatin luona katsottuja lisäravinteita. Lisäämme suunnitelman mukaan uusia tuotteita parin päivän välein.

Ensimmäisenä mukaan tuli sinkkiä ja sen jälkeen C-vitamiinia. Huomenna mukaan tulee vahva omegavalmiste, mikä sisältää myös E-vitamiinia. Vähän tuo kalaöljykapseli arveluttaa tällaisen närästelijän kanssa mutta tässä laatu korvaa määrän - siinä missä koirapuolen kalaöljyä täytyy antaa käytännössä lusikallisia ruoan seassa, tässä riittää pienen pieni kapseli. Toivotaan, ettei siitä närästelyä tule. Lisäksi Sissi saa ruoan seassa kauranversouutetta, josta sanotaan mm. että se sopii "koirille, kissoille ja hevosille pelko- ja ahdistustilojen sekä hermostuneisuuden lievittämiseen" - tässä tapauksessa tuotteen olisi tarkoitus auttaa Sissiä rauhoittamaan vatsan hermostoa, eli enteeristä hermostoa, jonka sanotaan ihmisilläkin olevan meidän toiset aivomme. Vatsan epämääräinen toiminta voi laukaista stressiä keskushermostossa yhtä lailla kuin stressitekijät voivat lisätä vatsaoireita (näin minun omin sanoin yksinkertaistettuna). Tässä artikkelissa ihmispuolelta lisää aiheesta: Stressi vaikuttaa ruoansulatukseen / Terve.fi

Vahvoja maitohappobakteereja käytetään edelleen päivittäin ja ruokaa Sissi saa kolme kertaa päivässä. Ruokavaliona pysynee toistaiseksi possu-bataatti pata joka tuntuu tytölle myös maistuvan. Yllättävää kyllä, mutta Metrodinazol-antibiootista ei ole koiralle mitään tosi pahaa ripulia tullut ja nyt kuurin loppupuolella kakka on jo kääntynyt kiinteämmän puolelle. Koirallakin on tuntunut olevan jotenkin rauhallisempi ja kaikin puolin hyvä meno, vaikka juoksut ovat kaiken lisäksi vielä vaivaamassa. Eli aika positiivisilla mielillä ollaan ja öitäkin ollaan taas nukuttu ihan täysien tuntien edestä. Aurinkokin paistaa!