Aloittelijan vinkkejä mätsäreihin


"Siis mikä tää paikka on?!" varmaan tuumaili Sissi kun autosta päästyään näki näyttelypaikan ensimmäistä kertaa

Nyt kun Sissi on voinut jo jonkin aikaa paremmin, oli aika lähteä uudestaan harjoittelemaan koiramaisia harrastuksia kuten näyttelyissä käymistä. Minulla ei ole ollut ajatuksena alkaa Sissin kanssa niin kutsutuksi näyttelyaktiiviksi, mutta pidän nuoren koiran kasvatuksen kannalta tärkeänä, että saamme myös näyttelymaailmasta kokemusta. Toisaalta pakko sanoa, että minulla oli koiran kanssa näyttelyssä aika kivaa, joten en pidä mitenkään pois suljettuna mahdollisuutena käydä sen kanssa näyttelyissä niin kauan kun se on koirastakin kivaa. Tänä kesänä tavoitteenamme on rodun oma erikoisnäyttely, jota varten treeniä tarvitsee ja aloitimme luonnollisesti mätsäreistä, mitkä ovatkin oivallisia harjoituspaikkoja niin näyttelytreeniin kuin koiran sosiaalistamiseenkin. Olemme aikaisemmin käyneet yksissä mätsäreissä reilu vuosi sitten juuri ennen kuin Sissin vatsavaivat alkoivat. Nyt kun koira on jo iältään 1,5 vuotias, uusien tilanteiden haltuunottoon piti lähteä aika puhtaalta pöydältä ja koiran ehdoilla. 

Päivän tunnelmat lyhyesti: 

Kun saavuimme näyttelypaikalle, koira oli totaalisen täynnä virtaa. Uusi paikka, uudet hajut, hälinää, paljon koiria. Tulimme reilu tunti ennen kehien alkua ja se aika tuntui käyvän vähiin, kun yritin saada koiraa rentoutumaan ja ottamaan kontaktia. Epätoivoiset olotilat valtasivat mielen puolisen tuntia ennen tapahtuman alkua ja olin jo vähällä luovuttaa ja lähteä kotiin. Sillä epätoivon hetkellä ymmärsin, että harjoittelemaan tänne tultiin joten nyt oli pakko kerätä ensin omat ajatukset, rauhoittua ja keskittää kaikki hyvä energia koiraan. Lopputulos yllätti itseni täysin: Sissi otti tilanteen haltuun ja suoriuduimme kaikesta loppujen lopuksi olosuhteisiin nähden todella hyvin. Jotain oppeja sille oli jäänyt päähän ja mikä tärkeintä, opin itse mihin asioihin minun on nyt kiinnitettävä huomiota ja lähteä korjaamaan. Edes viimeisessä kehässä tapahtunut hihnasta karkaaminen ei saanut fiiliksiä alas, sillä kaikki oli ihan hallussa ja sekin oli oppimiskokemus itsessään: pakko siis hankkia parempi hihna josta koira ei pääse sujahtamaan. Sissillä on nimittäin oikein ennätyksellinen tapa päästä houdinin lailla irti kaikista sellaisista pannoista ja valjaista, jotka eivät sitä miellytä. Taidettiin ihan arkikäytössäkin kokeilla 5-6 eri ratkaisua, kunnes sopiva panta löydettiin mistä se ei pääse livahtamaan sille päälle sattuessaan. Sissi ei onneksi pannasta irtautuessaan varsinaisesti karkaa mihinkään vaan jää seisoskelemaan nautinnollinen irve naamallaan ilmoittaen, että oltiin tällä kertaa menossa eri suuntiin. 


Esittelypöydällä Sissi käyttäytyi kuin eläinlääkärissä: se pyrki pari kertaa syliini siinä pelossa, että kohta tehdään taas jotain toimenpiteitä. Tätä osasinkin odottaa, sillä koira joka on joutunut ravaamaan eläinlääkärin pöydillä vuoden mittaan enemmän kuin moni koira koko elämänsä aikana, on varmasti jännän äärellä vaikka tilanne olisikin näyttely eikä toimenpidehuone. Nyt osaan ensin kerralla varautua tähän paremmin ja harjoittelemme pöydällä oloa nyt erityisen paljon. Siitä on varmasti nimittäin hyötyä myös sinne eläinlääkäriinkin, kunhan saamme pöydällä olemisen muutettua mahtavan kivaksi jutuksi. 

Kaikista näistä kommelluksista huolimatta Sissi sijoittui koko luokan kolmanneksi eli PUN3. Minun tavoitteeni oli se, että selviydymme kaikesta oli sijoitus mikä hyvänsä ja että voimme lähteä kotiin hyvillä mielin tapahtui mitä tapahtui. Olin jo todella tyytyväinen kun saimme ensimmäisen kierroksen jälkeen punaisen nauhan! Vaikka punaisten kehässä Sissin kärsivällisyys ja väsymys alkoivat näkyä, tsemppasimme loppuun asti ja varmasti tästä tsempistä tuo kolmas sijoitus tulikin. Mätsäreihin kun nimenomaan tullaan harjoittelemaan, ainakin minun mielestäni. Kun lähtökohtaisesti muistaa miten keskeneräisiä ollaan, on paljon helpompi suhtautua myös niihin pieniin vastoinkäymisiin mitä matkan varrella tulee. 

Kaikesta mitä näyttelypaikalla tapahtuu, voi siis oppia. Netistä löytyy hyviä ohjeita näyttelyihin ja mätsäreihin mutta koostan tähän omia ajatuksiani noviisin näkökulmasta. 

  • Mätsärit eli Match Show on epävirallinen koiranäyttely. Siihen voi osallistua täysin keskeneräisenä kaikkine vikoineen ja puutteineen. Se on parasta käytännön harjoitusta, jota kotipihalla seisottaminen ei anna. 
  • Kun mätsäriin lähtee sillä ajatuksella, että sinne lähdetään harjoittelemaan, on todennäköisesti helpompi olla omille tuntemuksilleen ja koirallensa armollinen. Liian totisena treenaaminen harvoin kantaa hedelmää ja omat negatiiviset fiilikset siirtyvät aivan varmasti koiraankin. Koira tuskin analysoi kisapaikalla mikä ero mätsärillä ja itse näyttelyllä on. Jos mätsäriin lähtee sillä ajatuksella, että "täähän on vain tällaista höntsäilyä, kyllä me tää voitetaan", on varmaankin jo valmiiksi siirtänyt koiraansa paineita asiasta, josta ei mitään paineita tarvitsisi ottaa, vaan päinvastoin pitäisi luoda kaikista näyttelytilanteista kivoja kokemuksia, jonne on kiva palata.
  • Omaan koiraan on tärkeää tutustua ja näyttelypaikalle saapua koiran tarpeet huomioiden, ei omien aikataulujen. Itse opin tällä kertaa, että vähintään tunti ennen kehien alkua on oltava paikalla, jotta koko alue voidaan tutkia rauhassa, tehdä kivoja energiaa kuluttavia harjoituksia ja rauhoittaa oma mieli. Me kävelimme ensimmäisenä aluetta ympäri, sen jälkeen menimme vähän kauemmas kehistä tekemään muutaman kerran namietsintää maasta, sitten siirryimme pikkuhiljaa kehien läheisyyteen, kävelimme niiden ympäri ja vasta sitten itse kehään. Jossa sielläkään emme vielä tehneet mitään muuta kuin kävelleet koiran ihmetellessä ympärillä olevia ihmisiä ja muita koiria. Kehien laidalla oli teltta, jota tuuli värisytteli. Kävimme tutustumassa telttaan ihan rauhassa. Tutustuimme myös pöytään ja lähdimme taas kävelylle kauemmas. Itse seisomisharjoitukset aloitimme vasta kun koira oli silminnähden rauhoittunut, sitä ennen en edes laittanut näyttelyhihnaa sen kaulaan. Eli joidenkin koirien kanssa näyttelypaikalle ei vaan voi lähteä häkki kainalossa, ilmoittautua ja istua itse häkin viereen kahville. Onneksi on koiria, jotka kuitenkin siihen pystyvät. 
  • Mistä päästäänkin siihen, että alussa ei todellakaan kannata lannistua! Kun tilanne näyttää epätoivoiselta, on vain koottava omat ajatukset ja kääntää tilanne eri suuntaan. Väkisin hymyileminen ja koiralle juttelu auttavat. Minä puhelin Sissille, kuinka meitä molempia tässä nyt vähän jännittää mutta siitä viis, mennääs vielä katsomaan tuota jännää telttaa. Kehuja ei kannata säästellä, saatoin sanoa tuon muutaman tunnin aikana 200 kertaa sanat "upea" ja "super" tai "hieno tyttö". Kun koira otti vastaan kehun, katsoi minua iloisena, rentouduin itsekin. 
  • Kehässä ei kannata kiinnittää muihin mitään huomiota muuta kuin sen verran, että antaa toisille tilaa omalle suoritukselle. Ihan turha miettiä mitä joku jossain ajattelee kun koira istahtaa kolmatta kertaa vaikka yrität saada sitä seisomaan. Jokaisesta pienestä onnistumisesta on hyvä antaa vuolaat kehut ja koiraa saa kannustaa pitkin suoritusta. En itse namittanut Sissiä kovinkaan paljoa mutta puhuin sille koko suorituksen ajan ja kannustin, vaikka se kuulostaisi jonkun kehällä olevan korviin kuinka hassulta. 
  • Haasteen edessä on hyvä rauhoittua ja muistuttaa itseä miksi ollaan harjoittelemassa. Kun pöydällä Sissi suhtautui epäileväisesti tuomariin ja pyrki syliini, sanoin tuomarille että tää oli odotettavasti jännin paikka ja siksi täällä ollaan. Tuomari ymmärsi ja antoi meille tilaa rauhoittaa tilanne. Kyllä tuomarille voi mielestäni sanoa, että tultiin harjoittelemaan. Mitään pitkiä selityksiä tuskin tarvinnee, eikä tässä tilanteessa tarvitse keneltäkään anteeksi pyydellä. Vai miltä kuulostaa: "anteeksi, kun koirani on tässä ensimmäistä kertaa eikä vielä oikein tiedä miten päin pitäisi olla". Kukaan tuomari siihen tuskin vastaa, että "ei, ette saa anteeksi. Tämä on epävirallinen koiranäyttely, ei tänne tulla harjoittelemaan". 
  • Mutta anteeksi on syytä pyytää silloin, jos oman koiran kanssa tapahtuu jotain sellaista mikä vaikuttaa muihin. Kun Sissi pääsi näyttelyhihnasta irti ja ohitsemme kulki juuri sillä hetkellä toinen koirakko, häiritsimme tietysti heidän suoritustaan. Siinä tilanteessa otin koiran äkkiä haltuun ja palasin paikalleni ja pahoittelin. Tilanteeseen ei myöskään kannata jäädä jumiin, sillä häpeä on negatiivisista tunteista sellainen, joka varmasti vesittää loputkin mahdollisuudet onnistumisen kokemukseen. 
  • Kun saimme sijoituksemme, kiitin ja kehuin jälleen koiraa vuolaasti. Tämähän meni loppujen lopuksi todella hyvin! 
  • Viimeisenä neuvona sanoisin, että tuomarilta kannattaa kysyä palautetta jos tilanne vain antaa myöden. Kehän jälkeen näin sopivan tilaisuuden ja kävin kysymässä tuomarilta hänen vinkkinsä meille treenin tueksi. Hän sanoi, että minulla on upea koira, jolla on terve ja hyvä rakenne. Meidän olisi hyvä vielä harjoitella arkuutta vieraisiin ihmisiin ja sain siihen muutamia vinkkejä. Karkaamisesta tuomari ei puhunut mitään. Kiitin palautteesta ja toivotin hyvää kesää. 
Olemme kaikki inhimillisiä virheinemme. Vain harjoittelemalla voi oppia ja usein "vikaa" on enemmän oman pään sisällä kuin koirassa. Jännitys siirtyy väkisinkin koiraan, joten mentaaliharjoitteita on syytä tehdä, jos tuntee itsessään tunteiden myllerrystä tiukoissa paikoissa. Ja vaikka kaikki menisi ihan pieleen, on koiraa siitä turha syyttää. AINA kannattaa lopettaa onnistumiseen, josta jää koiralle positiivinen muistijälki. Me lopetimme päivän loppuposeeraukseen, jonka jälkeen Sissi sai pusuja ja mahdollisuuden kieriskellä pitkin nurmikkoa. Illalla kotona emme tehneet mitään erikoista, emme jatkaneet harjoituksia. Niitä ehtii myöhemminkin. :) 

Inkoo 1.7.2017. PUN3. Hyvä tyttö! 



Kommentit

  1. Hyvä sisko ! Nyt vaan virallisiin näyttelyihin. Kannattaa aloittaa noista pienistä ryhmänäyttelyistä niinkuin mun emäntä aloitti mun kanssa :)
    Nyt kun noi "vanhukset" on eläkkeellä myös näyttely hommista niin kaikki lankeaa mulle ;D Se sai "pureman" tuossa Minnin kohdalla 12 vuotta sitten...

    T: Iines-sisko

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä närästystä aiheuttaa ja mikä siihen auttaa? - Yhdellä silmäyksellä

Viides eläinlääkäri totuuden sanoo ja niin sanon minäkin pari pointtia

Taidan olla allerginen somen koiraryhmille