Yksi askel eteenpäin, kaksi taakse
Pääsinpäs viimeisimmässä postauksessa toteamaan, että hyvin menee. Siitä tämän kertainen otsikko. Moniin sairauksiin, johon ei löydy yksiselitteistä täsmähoitoa, kuuluu olennaisena osana eräänlainen parantumisen prosessi, jossa varovaisin askelin mennään välillä eteenpäin ja välillä tullaan taaksepäin kun joku menee pieleen. Kun joudutaan ottamaan takapakkia, pitäisi kuitenkin muistaa ettei se aina tarkoita totaalista syöksykierrettä siihen pahimpaan mistä alunperin lähdettiin. Tarvitaan lehmän hermoja, armollisuutta itseään kohtaan, lempeitä ajatuksia varsinkin niinä hetkinä kun turhauttaa, ahdistaa ja masentaa. Minulla on taipumus harmistua todella paljon jos Sissillä tulee huonompia päiviä. Koen valtavaa epäonnistumista sen lisäksi, että toisen huonon olon sivusta seuraaminen tuntuu äärimmäisen ikävältä. Epätoivoon on kuitenkin täysin turha vajota, tai lähteä tekemään liian nopeita ratkaisuja. Kun tulee takapakkia, minulla on taipumusta entistä enemmän lähteä ratkaisemaan ongelmaa...