Mitäs me kaksi refluksitautista..
Sellainen koira kuin omistaja, sanovat. Uskon ymmärtäväni erittäin hyvin miltä nuo vaihtelevat ja välillä äärimmäisen ikävät närästysoireet tuntuvat. Itseltäni on leikattu lapsena mahaportin ahtauma ja tällä leikkauksella lienee osuutta siihen, että kärsin ajoittaisista närästysoireista vähän normaalia herkemmin. Närästystä saattaa aiheuttaa milloin ruoka, milloin vaikkapa pidempi kuuri tulehduskipulääkkeitä. Myös stressi laukaisee oireet päälle hyvinkin herkästi. Usein närästyksen kylkiäisenä tulee aimo annos epämääräisiä vatsaoireita: turvotusta, vatsan kurinaa - ruoansulatukseni ei yksinkertaisesti tällöin toimi kuten pitäisi. Närästyksen tunne vaihtelee: joskus se voi olla vain ahdistava puristus rinnassa, toisinaan se on kuin pulloharjalla hinkkaisi edestakaisin suoraan tuosta rinnan ja selkärangan läpi. Tunne on polttava tai pistävä. Koko pallean alue saattaa tuntua aralta. Välillä närästys tuntuu vain selässä pistävänä kipuna. Tietyt ruoka-aineet pahentavat oireita, ja jotta refluksitauti pysyisi kokonaan poissa, pitäisi minun noudattaa hyvin tarkkaa ruokavaliota. Voin sanoa, että en ole valmis luopumaan aamukahvista! Vaivan kanssa olen oppinut elämään mutta välillä joudun turvautumaan aika pitkiin kuureihin esimerkiksi Esomepratsolia. Samaa lääkeainetta söi Sissikin kuurin jossain vaiheessa.
Miksi kerroin tämän? Koska näen koirastani miten kurja sillä on olla. Kun näen, että sitä närästää, tiedän miten inhottavalta siitä saattaa tuntua. Sissillä närästyksen "pahin oire" on ollut ruoan pulauttelu ja oksentelu. Pahimmillaan Sissi pulautteli lähes sulamatonta ruokaa joka kerta kun se oli syönyt, yleensä muutaman tunnin viiveellä. Pulauttelu ja oksentaminen ovat tässä tilanteessa eri asioita: pulauttaminen on sitä, että ruoka nousee vauhdilla ruokatorveen eikä koiralle ehdi tulla ns "kakomisrefleksiä" eli pumppausta vaan koira vaan äkillisesti pulauttaa ruoan ulos. Oksentamiseen taas kuuluu tuo pumppaus ja useimmiten Sissi oksentaa mahanestettä kun taas sulamattoman ruoan se on pulauttanut. Mahanesteen oksentaminen lienee tyypillistä monille koirille ja siitä käytetään usein nimitystä "tyhjän mahan oksentelu".
Jotta vältymme keltaiselta mahaneste-oksennukselta, Sissi syö 4 kertaa päivässä pienen annoksen kerrallaan. Tärkeintä on, etteivät ruokailuajat veny liian pitkiksi. Olen huomannut, että 6 tuntia on hyvä väli, joskin työssäkäyvänä ihmisenä koiran ruoka-aikojen sovittaminen on välillä haastavaa. Merkittävin aamuisten oksennusten vähentäjä on "iltapala" - annan pienen määrän ruokaa vähän ennen kun menen itse nukkumaan. Tämä on tuntunut auttavan myös yöllisiin närästyskohtauksiin, kun vatsa ei kurise tyhjyyttään.
Todennäköisesti Sissillä on niin herkkä ruoansulatus, ettei se kykene sulattamaan ruokaansa normaalisti. Tästä syystä se pulauttaa sulamatonta ruokaa, jota se ei pysty vatsassaan käsittelemään niin pitkälle, että se ehtisi suolistoon asti. Koko ajan osa ruoasta on sentään mennyt suolistoon, koska kakka on kulkenut eikä koira ole laihtunut merkittävästi. Tänään Sissi oksensi mahanestettä missä oli mukana riisinjyviä - jostain syystä aamulla syöty liha on mennyt eteenpäin mutta riisi jäänyt mahaan. Kun mahaan jää ruokaa, mikä ei lähde sulamaan kunnolla, vatsa alkaa käymään kierroksilla, sen tehtävänä on pyrkiä saamaan kaikki ruoka suoleen asti. Kun tehtävä osoittautuu mahdottomaksi, on ainoana keinona poistaa kehosta se, mitä se ei pysty käsittelemään ja koira oksentaa. Näin olen päätellyt. Kokemukseni mukaan koiralla on eri keinoja kertoa meille epäsopivasta ruoasta: se oksentaa syömänsä ruoan tai sille tulee ripuli. Ruoka-aineyliherkkyydet ja allergiat ovatkin sitten ihan oma soppansa ja niiden oireet moninaiset. On toki mahdollista, että Sissi on yliherkkä jollekin ruoka-aineelle. Sen selvittäminen tulee tässä ikään kuin kaupan päälle, koska ruokavalio on nyt niin rajattu. Eliminaatio-dieetti.
Nyt olen huomannut, että närästystä saattaa aiheuttaa kalkkuna, mitä olen varovasti lisännyt joukkoon. Muita oireita on lievähkö kaulan rapsuttelu ja tassujen narskuttelu. Jätämme siis kalkkunan pois. Kuulinkin, että siipikarja voi olla närästyskoiralle huono ruoka koska lihaan on jauhettu mukaan kaikkea muutakin: kaulaa, nahkaa, helttoja. Sissi söi kanapohjaista nappulaa kun oireet alkoivat. Nappulaa ei ole lautasella ollut nyt kuukauteen, ja oireisiin on saatu helpotusta. Vaikeinta on nyt lähteä etsimään sitä sopivaa ruokavaliota, mikä olisi huomattavasti ravintorikkaampaa kuin naudanmaha + riisi (plus tietysti vitamiinit purkista). Riisi on nyt todettu soveltuvan, mutta sen pitää olla tietynlaista, mahdollisimman sulavaa. Ilmeisesti pitkäjyväinen riisi ei lähde sulamaan tarpeeksi hyvin vatsassa, joten kokeilemme puuroriisiä. Maalaisjärjellä en tohtisi lähteä kokeilemaan varsin tärkkelyspitoista perunaa, sen sulattaminen kun voi olla vieläkin hankalampaa. Yhden asian olen myös oppinut kun alussa etsimme sopivaa nappulaa: maltti on valttia, mitään nopeita ja äkillisiä ratkaisuja ei kannata lähteä tekemään koska sillä aiheuttaa todennäköisesti vaan lisää hallaa. Luulen, että rasitin koirani ruoansulatusta säätämällä nappulasta toiseen (toki siirtymäajoilla) liian nopealla aikataululla. Kunpa joku olisi silloin ottanut hihasta kiinni ja käskenyt unohtaa nappulat ja kokeilla kotiruokaa! Mutta kukaan ei ole täydellinen, ja tässä sitä opitaan koko ajan uutta. On myös hyvä olla itselleen armollinen. Sen sijaan, että syyllistän itseäni pieleen menneistä kokeiluista, yritän katsoa eteenpäin. Ja joka kerta kun tulee takapakkia, mennään vähän taaksepäin ja aloitetaan rauhassa alusta.
Olen näiden kuukausien aikana istunut tuntikausia lukemassa internetiä ja jonkin verran kirjallisuutta aiheen tiimoilta. Varsinkin netistä saatu tieto on kovin ristiriitaista ja mielipiteitä on niin monta kuin niiden kirjoittajaa. Juuri siksi asioiden kirjoittaminen ylös, vaikkapa näin blogin muodossa, on itselleni hyvä tapa koota kaikkea lukemaani ja toki myös kuulemaani. Isoin asia mikä itseäni monessa tilanteessa häiritsee on lähteiden puute. Jokin asia koetaan toimivaksi, koska se toimii omalla koiralla, siksi se on oltava toimiva tapa. Tätä näen päivittäin somessa. Toinen ääripää on sitten taas sellaiset lähteet missä tietoa on ja perustelujakin mutta tieto on siinä muodossa, että siitä toivoisi selkokielisen version. Kaipaan siis kipeästi koiran ruoansulatukseen ja ruokintaan liittyvän kirjoittelun popularisointia (=tieteellisen tutkimuksen tulosten esittelyä ei-asiantuntijan ymmärtämässä muodossa)!
Muuten on kerrankin osat meillä vaihtuneet ja Sissi saa hoivata flunssassa sängyn pohjalla makaavaa omistajaansa. Sen verran käy ulkona, että tekee tarpeensa mutta heti on kuulemma kiire takaisin viereen kyhjöttämään. Siiselsson onkin ihan pienestä pennusta asti ollut vähän sellainen läheisriippuvainen lutkuttaja. :D
Miksi kerroin tämän? Koska näen koirastani miten kurja sillä on olla. Kun näen, että sitä närästää, tiedän miten inhottavalta siitä saattaa tuntua. Sissillä närästyksen "pahin oire" on ollut ruoan pulauttelu ja oksentelu. Pahimmillaan Sissi pulautteli lähes sulamatonta ruokaa joka kerta kun se oli syönyt, yleensä muutaman tunnin viiveellä. Pulauttelu ja oksentaminen ovat tässä tilanteessa eri asioita: pulauttaminen on sitä, että ruoka nousee vauhdilla ruokatorveen eikä koiralle ehdi tulla ns "kakomisrefleksiä" eli pumppausta vaan koira vaan äkillisesti pulauttaa ruoan ulos. Oksentamiseen taas kuuluu tuo pumppaus ja useimmiten Sissi oksentaa mahanestettä kun taas sulamattoman ruoan se on pulauttanut. Mahanesteen oksentaminen lienee tyypillistä monille koirille ja siitä käytetään usein nimitystä "tyhjän mahan oksentelu".
Jotta vältymme keltaiselta mahaneste-oksennukselta, Sissi syö 4 kertaa päivässä pienen annoksen kerrallaan. Tärkeintä on, etteivät ruokailuajat veny liian pitkiksi. Olen huomannut, että 6 tuntia on hyvä väli, joskin työssäkäyvänä ihmisenä koiran ruoka-aikojen sovittaminen on välillä haastavaa. Merkittävin aamuisten oksennusten vähentäjä on "iltapala" - annan pienen määrän ruokaa vähän ennen kun menen itse nukkumaan. Tämä on tuntunut auttavan myös yöllisiin närästyskohtauksiin, kun vatsa ei kurise tyhjyyttään.
Nyt olen huomannut, että närästystä saattaa aiheuttaa kalkkuna, mitä olen varovasti lisännyt joukkoon. Muita oireita on lievähkö kaulan rapsuttelu ja tassujen narskuttelu. Jätämme siis kalkkunan pois. Kuulinkin, että siipikarja voi olla närästyskoiralle huono ruoka koska lihaan on jauhettu mukaan kaikkea muutakin: kaulaa, nahkaa, helttoja. Sissi söi kanapohjaista nappulaa kun oireet alkoivat. Nappulaa ei ole lautasella ollut nyt kuukauteen, ja oireisiin on saatu helpotusta. Vaikeinta on nyt lähteä etsimään sitä sopivaa ruokavaliota, mikä olisi huomattavasti ravintorikkaampaa kuin naudanmaha + riisi (plus tietysti vitamiinit purkista). Riisi on nyt todettu soveltuvan, mutta sen pitää olla tietynlaista, mahdollisimman sulavaa. Ilmeisesti pitkäjyväinen riisi ei lähde sulamaan tarpeeksi hyvin vatsassa, joten kokeilemme puuroriisiä. Maalaisjärjellä en tohtisi lähteä kokeilemaan varsin tärkkelyspitoista perunaa, sen sulattaminen kun voi olla vieläkin hankalampaa. Yhden asian olen myös oppinut kun alussa etsimme sopivaa nappulaa: maltti on valttia, mitään nopeita ja äkillisiä ratkaisuja ei kannata lähteä tekemään koska sillä aiheuttaa todennäköisesti vaan lisää hallaa. Luulen, että rasitin koirani ruoansulatusta säätämällä nappulasta toiseen (toki siirtymäajoilla) liian nopealla aikataululla. Kunpa joku olisi silloin ottanut hihasta kiinni ja käskenyt unohtaa nappulat ja kokeilla kotiruokaa! Mutta kukaan ei ole täydellinen, ja tässä sitä opitaan koko ajan uutta. On myös hyvä olla itselleen armollinen. Sen sijaan, että syyllistän itseäni pieleen menneistä kokeiluista, yritän katsoa eteenpäin. Ja joka kerta kun tulee takapakkia, mennään vähän taaksepäin ja aloitetaan rauhassa alusta.
Olen näiden kuukausien aikana istunut tuntikausia lukemassa internetiä ja jonkin verran kirjallisuutta aiheen tiimoilta. Varsinkin netistä saatu tieto on kovin ristiriitaista ja mielipiteitä on niin monta kuin niiden kirjoittajaa. Juuri siksi asioiden kirjoittaminen ylös, vaikkapa näin blogin muodossa, on itselleni hyvä tapa koota kaikkea lukemaani ja toki myös kuulemaani. Isoin asia mikä itseäni monessa tilanteessa häiritsee on lähteiden puute. Jokin asia koetaan toimivaksi, koska se toimii omalla koiralla, siksi se on oltava toimiva tapa. Tätä näen päivittäin somessa. Toinen ääripää on sitten taas sellaiset lähteet missä tietoa on ja perustelujakin mutta tieto on siinä muodossa, että siitä toivoisi selkokielisen version. Kaipaan siis kipeästi koiran ruoansulatukseen ja ruokintaan liittyvän kirjoittelun popularisointia (=tieteellisen tutkimuksen tulosten esittelyä ei-asiantuntijan ymmärtämässä muodossa)!
Muuten on kerrankin osat meillä vaihtuneet ja Sissi saa hoivata flunssassa sängyn pohjalla makaavaa omistajaansa. Sen verran käy ulkona, että tekee tarpeensa mutta heti on kuulemma kiire takaisin viereen kyhjöttämään. Siiselsson onkin ihan pienestä pennusta asti ollut vähän sellainen läheisriippuvainen lutkuttaja. :D
Kommentit
Lähetä kommentti