Pysy kriittisenä tiedon edessä, on neuvoni.

Alkuvuoden saldona on ollut Sissin ihotulehduksen selättäminen, muutama erittäin hyvä koiriin liittyvä luento sekä useita artikkeleita, jotka ovat saaneet pohtimaan koiran kanssa elämistä monelta eri näkövinkkeliltä. Lisäksi ollaan päästy tokoilemaan, mistä tietysti ollaan molemmat oltu aika innoissamme.

On virkistävää palata aika ajoin tänne blogiin ja huomata vanhoista teksteistä, miten paljon ollaan tultu ajassa eteenpäin. Miten omat ajatukset ovat muuttuneet ja miten paljon itseluottamusta omaan tekemiseen on tullut, sellaista hyvää itseluottamusta. Kun luen vanhoja tekstejä huomaan, että niiden takana on ollut menetyksen pelkoa, epätietoisuutta ja varmasti vähän myös naiivia uskoa mihin tahansa tietoon, joka sillä hetkellä on tuonut meille apua. Nämä ovat tärkeitä havaintoja. Reilu vuosi sitten huomasin, miten vähän tiedän asioista mitä tulee koirani ravitsemukselliseen hoitoon. Sitten aloin tutkimaan, lukemaan, seuraamaan muiden keskustelua ja näiden seurauksena luulin hetkellisesti tietäväni aika paljonkin. Nyt huomaan, että minulla on tietoa, ja siitä tiedosta olen iloinen ja tyytyväinen, mutta se tiedon määrä on vielä aika vähäistä suhteessa siihen miten paljon vielä on opittavaa, siis jos haluaa oppia. Olen hyvin perillä tietyistä aihealueista, ja niiden osalta uskallan seistä sanojeni takana. Kokemukseni oman koiran kanssa ovat auttaneet minua ymmärtämään koirien suolistoperäistä oireilua, ja niistä tiedoista on mitä ilmeisimmin ollut apua joillekin tähän blogiin löytäneille. Kun ihmiset hakeutuvat tänne, he etsivät todennäköisesti kokemukseen perustuvia havaintoja, joilla voisivat joko vahvistaa omaa käsitystään omasta tilanteestaan tai saada ideoita, joita he eivät ole vielä kokeilleet, jotkut toki lukevat puhtaasta mielenkiinnosta. Mutta se mikä tekee tänne blogiin palaamisesta ja uuden tekstin kirjoittamisesta joskus vaikeaa on jotkut kommentit (ja niistä heränneet omat ajatukset), jotka viittaisivat minun kirjoittavat asioita, jotka olisivat totta, tai oikein.

Koiramaailmassa käytävän keskustelun yksi haaste, ja samalla ärsyttävä puoli, on mielestäni se, miten keskustelu jumiutuu avoimesta, uteliaasta ja pohdiskelevasta ajatustenvaihdosta nopeasti yksittäisten mielipiteiden, suuntausten ja uskomusten väittelyksi. Keskustelua käydään lähtökohdista, että vain yksi voi olla oikeassa. Tämä sama jumiutuva tyyli toistuu oli kyse sitten ruokinnasta, kouluttamisesta tai siitä, millaisia harrastusvälineitä kannattaa ostaa ja mistäkin. Ihmiset perustavat näkemykset tietysti ensisijaisesti omiin kokemuksiinsa ja suosivat niitä menetelmiä ja vaihtoehtoja, jotka ovat tuoneet apua tai vaikkapa iloa omaan tilanteeseen. Ja minusta näiden jakaminen on ainutlaatuista ja tärkeää. Tylsää keskustelusta tulee siinä vaiheessa, kun keskusteluun saadaan ensimmäinen toisen kokemusta vähättelevä, omaa tietoa ja näkemystä korostava kommentti. Eipä tämä ole pelkästään koiramaailman ongelma, mutta ainakin itsestä tuntuu, että koiramaailmassa näiden keskustelujen ympärillä nousee kyllä tunteet nollasta sataan. Ja koska myös minun ajatukseni, ja niiden kirjoittaminen tämän blogin muotoon, ovat herättäneet lukijoissa tunteita myös negatiivisella tavalla, koin tarvetta rauhaa rakastavana ihmisenä sanoa sanottavani. Toivoisin itse, ettei kukaan blogitekstejäni lukeva ajattele, että kokemukseni tuomat keinot hoitaa koiraa toisivat automaattisesti helpostusta jollekin toiselle koiralle. Tai että se tieto, joka minulla on ollut ja jonka olen sanoiksi pukenut joskus aiemmin, olisi jotain sellaista joka pitäisi paikkaansa juuri ja vielä tänä päivänä. 

Viime viikkoina olen tosiaan saanut mahdollisuuden istua muutamalla luennolla ja lukea mielenkiintoisia juttuja niin lehdistä kuin netistäkin. Yritän kovasti keksiä, mistä lähtisin niitä aiheita purkamaan ja mitä niistä sanoisin, jotain haluaisin kuitenkin sanoa.

Ensimmäisenä ajattelin päivittää taannoisen juttuni, joka koskee koirien ravitsemusneuvontaa Suomessa. Istuin luennolla, joka käsitteli Helsingin Yliopistollisen Eläinsairaalan ruokintaklinikkaa ja sen toimintaa. Luennolla käytiin läpi case-pohjaisesti erilaisia asiakaskertomuksia, joiden kautta sain hyvän käsityksen siitä millaista työtä klinikalla tehdään. Sain vahvistuksen omalle käsitykselleni eläinlääkäriopintoihin kuuluvasta ravitsemuskoulutuksesta ja heidän tietotasostaan, mitä tulee koirien ravitsemukselliseen tukihoitoon - sitä on siis valitettavan vähän johtuen pitkälti kurssien vähyydestä opintoaikana. Toki poikkeuksiakin siis on, ja Suomessa on olemassa eläinlääkäreitä, joilla on monipuolista ja tieteelliseen tutkittuun tietoon perustuvaa osaamista myös ruokinnasta. Minua on kovasti häirinnyt joissain yhteyksissä stereotyyppinen väittämä siitä, etteivät eläinlääkärit osaa antaa apua ravitsemuksellisissa asioissa. Se, että joku eläinlääkäri ei osaa, ei tarkoita, ettei kukaan osaa.

Tärkeä esille noussut asia luennolla oli agronomi-koulutuksen sisältö ja se, että joillain kyseisen koulutusohjelman käyneillä on yllättävän paljon osaamista ravitsemustieteestä, ja nimenomaan lemmikkieläinten puolelta. Olen aina kuvitellut, että agronomit työskentelevät pitkälti tuotantoeläinten parissa. Olin ilahtunut siitä, että kuulemma monet eläinlääkärit tekevät yhteistyötä agronomien kanssa eri eläinklinikoilla ympäri Suomea. Olin yllättynyt positiivisesti siitä tietotasosta, mitä luennoitsijalla itsellään oli ja miten hän kertoi omasta ammattikunnastaan. Tämä oli itselleni uutta tietoa.

Ravitsemusneuvonta on edelleen villi kenttä Suomessa. Olen itse ehkä vanhanaikainen, mutta perustan usein luottamukseni sellaisiin tietoihin, joille on tieteellistä tutkimuspohjaa. Pidän tiedettä varsin erehtyväisenä, mutta se on silti usein tutkitumpaa ja todistetumpaa tietoa verrattuna joihinkin sellaisiin, joita perustellaan pelkällä omalla kokemuksella tai uskomuksella omaan itseen. Tästä syystä en enää juurikaan seuraa netissä käytävää keskustelua ruokinta-asioista enkä etsi sieltä edes vertaiskokemuksia niihin vaivoihin, joiden kanssa ollaan Sissin kanssa painittu. Suurin toiveeni jokaisen blogiini eksyvän, oireilevan koiran omistajan kohdalla on se, että hän saisi apua. Minun havaintoni tuskin tuovat sen suurempaa muutosta, mutta ehkä ne tuovat joillekin lohtua siitä, että tilanteisiin voi löytyä ratkaisu. Kaiken tiedon edessä on kuitenkin hyvä olla kriittinen, oli kyse sitten jonkun kokemuksiin perustuvista havainnoista tai sellaisen ihmisen neuvoista, joka perustaa tietonsa omaan ammattitaitoonsa. Aion seuraavaksi ehtiä lukemaan hiljattain julkaistun kirjan Kaikenkarvainen kansa - miten koirista tuli miljoonabisnes. Koirien ruokintakin kun on jo maailmanlaajuisesti miljoonabisnes, etten sanoisi miljardi. Mielenkiintoista nähdä, herättääkö tuo kirja uusia ajatuksia.

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille, ketkä blogiini eksyvät. Pysykää kriittisenä! ;)