Väärää riisiä

Kuten niin moni, aloitan minäkin tämän blogin klassisella lausahduksella: olen jo pitkään pohtinut, että voisin helpottaa aivojeni kuormitustilaa suodattamalla johonkin sopivaan muotoon ajatuksiani sellaisesta jännittävästä asiasta kuin koirani vatsa. Sillä kun tänä kauniina syksyisenä aamuna yllättävän pitkään kestäneen niin kutsutun "hyvän jakson" päätteeksi Siiselsson, eli Sissi, oksensi aivan käsittämättömän määrän riisimössöä parkettilattialle, totesin hiljaa mielessäni että nyt voisi varmaan aloittaa.

Sissi on 10.1.2016 syntynyt, nyt 8 kuukautta vanha länsigöötanmaanpystykorva narttu. Hänestä ja hänen persoonansa sävyistä pääsette varmasti perille tässä matkan varrella. Juuri tällä hetkellä hän nukkuu tuossa metrin päässä uupuneena kaikesta hormonihöyrystä mitä nuo ensimmäiset juoksut hänelle aiheuttavat. Rankkaa olla nainen.

Mutta itse aiheeseen eli Siiselssonin pötsiin.

Muutama kuukausi sitten mökkireissulla alkoivat oireet, joista käynnistyi ketjureaktio tähän pisteeseen jossa olemme nyt. Sissiä nimittäin alkoi närästää. On mahdollista, näin jälkikäteen analysoituna, että Sissiä on närästänyt jo aikaisemmin. Siitä todisteena huomasin taannoin keväämmällä "hauskana juttuna" someen postaamani seinännuolemisvideon, mitä tietysti pidin vielä siinä vaiheessa vaan omituisena käytöksenä enkä suinkaan enteenä tuleville jännitysnäytelmille.

Alussa närästys näkyi päällepäin esimerkiksi lakanan, lattian, seinän ja minun ylenpalttisella nuolemisella ja öisellä ruoan pulauttelulla, jota tapahtui täysin satunnaisesti. Mökkireissulta kotiin päästyämme pulauttelu muuttui joka öiseksi tapahtumaksi ja lähdimme käymään eläinlääkärissä. Siitä se sitten lähti. Tulevien viikkojen aikana tapasimme neljää eri eläinlääkäriä, joista viimeisin oli sisätautien erikoislääkäri. Näiden käyntien yhteydessä otettiin muun muassa varjoaineröntgenkuvia, tavallisia röntgenkuvia, laajat verikokeet, ACHT-testi Addissonin tautia ajatellen , ulostenäytteet giardian varalta, vatsanseudun ultraäänitutkimus ja käytiin vielä eräänä lauantaiaamuna päivystyksessä ottamassa vatsapeitteiden läpi steriili, ja myös löydöksiltään puhdas, virtsanäyte. Mitään elimellistä vikaa tai sairautta ei ole koirasta löytynyt. Mutta mikään ruoka ei pysynyt vaan sisällä. Öinen oksentelu oli muuttunut matkan varrella siihen, että Sissi pulautti ja oksensi (palaan tähän vielä, ovat nimittäin kaksi eri asiaa!) joka ikisen ateriansa muutamaa tuntia myöhemmin ruokailusta. 

Samoihin aikoihin alkoi myös ruokavalion säätäminen, alkuun nappuloilla kunnes eläinlääkäristä saatu Gastro Intestinal-ruokakin nousi tosiaan vatsasta ylös ja päätin kokeilla perinteistä riisivelliä. Muistinhan mainita, että näiden viikkojen aikana syötiin kolmeen eri otteeseen närästyslääkekuureja, suolistoantibiootit sekä matokuuri, minkä takia tosiaan siellä lauantain päivystyksessä käytiin piipahtamassa. Axilur veti Sissin vatsan entistä pahempaan kuntoon ja päivystystä edeltävä yö oli kyllä yhtä eritteiden juhlaa. Tilanne rauhoittui välittömästi kun päätin lopettaa kuurin antamisen kesken (suolistoloisia ei näytteissä näkynytkään). Lopulta hetkellistä apua löytyi tarjoiltavan ruoan täysmuutoksella ja nyt olemme pisteessä, jossa etsimme sopivaa ruokavaliota Siiselin pötsille mistä siis blogin nimi juontuu. Mitään varsinaista diagnoosia emme ole refluksitaudin (mikä on siis nimitys usein esiintyville närästysoireille) lisäksi saaneet mutta rahaa on toki palanut ja koiraa tutkittu päästä tassuihin. 

Kaikki tämä on syönyt aikaa, vaivaa, rahaa, yöunia. Kun koira sairastaa eikä tiedä mistä se johtuu, on huoli valtava. Satuin katsomaan aktiivisuusrannekkeeni tilastoista, että noiden ensimmäisten 6 viikon aikana yöllä nukuttujen tuntien keskiarvo oli n. 4-5 tuntia. Se on aika vähän unta. Koiran sairastaminen on rankkaa henkisesti ja fyysisesti. Nyt olen jo alkustressistä toipunut, ja kykenen toki irtautumaan vähän muuhunkin kun koiraa on tutkittu eikä toistaiseksi mitään vakavaa löydetty. Toisaalta se, ettei tiedä mikä juuri tietty asia altistaa koiran ikäville närästysoireille ja mikä ruoka-aine saa koiran pulauttamaan sulamatonta ruokaa ylös, on juuri se raastavin osuus. Moni onkin sanonut, että sopivan ruokavalion löytäminen koiralle on salapoliisityötä. Sitä se tosiaan on, kokeilemista ja kärsivällistä varovaista testailua. Sissi itse on voinut tilanteeseen nähden yllättävän hyvin, närästyskohtauksia ja ruoan oksentelua lukuunottamatta. Se on ollut energinen, se on syönyt ja juonut sille kuonon eteen annetut ruoat ja se on oireiluista huolimatta ollut ihan tavallinen teini-ikäinen koira. Kun koiran yleisvointi on pysynyt koko ajan hetkittäisistä pohjanotkahduksista huolimatta suhteellisen hyvänä, on jaksanut uskoa siihen, että kyllä tästä ruokasäätämisestä ja närästelystä vielä voiton puolelle päästään!

Ajattelin tarkoituksenmukaisesti jättää tässä vaiheessa monia kysymyksiä auki.  Tulen palaamaan jo tapahtuneisiin kommelluksiimme eläinlääkärissä ravaamisesta, koiranruokaviidakossa samoamisesta ja kaikesta muustakin ja lupaan jakaa tarkempia epikriisejä. Aion myös palata jonkin verran sinne pikkupentuaikaan, mistä kaikki tietty lähti. Siis koirasta. Kun se tuli minulle. Ja mitä se on ollut. Pennun kasvattamisen arjesta, niin sanotusta "synnytyksen jälkeisestä masennuksesta" eli pentubluesista, mistä harvemmin kuulee puhuttavan mutta ihan aidon oikea asia se on. En haluaisi ajatella tämän olevan blogi, mikä mukamas kertoo sinulle absoluuttista totuutta siitä, mitä herkkämahaisen koiran kanssa eläminen on. Haluan jakaa kokemaani ja oppimaani ja sitä voi hyväksikäyttää ken siitä hyötyy ja löytää niitä asioita, jotka soveltuvat siihen ihan omaan tilanteeseen. Koira on nimittäin yksilö, siinä missä meistä jokainen ihminenkin. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mielestäni koiran omistaminen ei ole helppoa, vaikka se ihanaa onkin. Koiran elämään kuuluu paljon asioita, jotka otamme itsestäänselvyytenä kunnes niistä tulee meille ongelma. Edellinen koirani oli rautavatsa, se söi ihan kaikkea ja eli täysin onnellisena elämänsä loppuun saakka. En osannut odottaa olevani tilanteessa, jossa koiralle ei kelpaa kuin tietynlainen riisi.

Niin. Tämän aamuisen oksennuksen syy oli tällä kertaa mitä todennäköisimmin vääränlaisessa riisissä. Sissi syö tällä hetkellä vain naudan mahaa ja riisiä, johon olen pikku hiljaa alkanut hyvin pienissä määrin lisäämään myös kalkkunaa. Lisäksi Sissi saa päivittäin multipuppy-vitamiinilisää, maitohappobakteereita sekä ripauksen pellavansiemenrouhetta (kiinteyttää muuten kakkaa!). Tarkasta ruokinnasta tulen kirjoittamaan pitkästi. Takaisin siihen riisiin - ostin ruokakaupasta lisää pitkäjyväistä valkoista riisiä, eri merkkiä kuin aiemmin ostamani. Ihmettelinkin kun se keittäessä muuttui kovin liisteriksi ja sitkeäksi puuroksi, vaikka puuroriisistä ei ollutkaan kyse. Lopputulema oli se, ettei koirani vatsa kyennyt sulattamaan sitä ja Sissi oksensi kaiken syömänsä riisin ulos. Oksennusta tuli paljon, eli edellisetkin ruoka-annokset missä tätä kyseistä riisiä oli. Riisi oli imenyt itseensä hirveän määrän nestettä ja oikein kietonut lihat sisuksiinsa. Ei mikään ihme, jos tuollainen riisipallo ei toisen vatsasta pääse eteenpäin. Tuli mieleen omat käynnit sushibuffetissa, jossa huonolaatuinen sushiriisi jämähtää vatsaan tulpaksi ja turvottaa olon ilmapalloksi. Ei varmaan ole koirallakaan ollut kivaa, mietin. Keitin toista riisiä, mitä Sissi sai ennen tätä ostamaani ja kappas, pysyi muuten ruoka taas sisällä ja Lady Gagakin kulki iltapäivästä. Lady Gaga on muuten koirankakkaa.

Tästä lähtien syödään siis vain tuota tiettyä riisiä... 

Piknikillä Oittaalla elokuussa 2016

Loppukaneetti nro 1: Toivon että näistä ajatuksistani olisi hyötyä niin sellaisille, jotka painivat ensimmäisen pentunsa kanssa kuin niillekin, jotka ovat jo ehtineet konkareiksi kaikenmaailman vatsaongelmaisten hurttiensa kanssa. 

Loppukaneettin nro 2: Tiedän aika paljon refluksitaudista. Sairastan sitä itsekin. Haluan kuitenkin korostaa, etten ole muuta kuin kokemusasiantuntija ja kirjoitan asioita omasta näkökulmastani. Pyrin käyttämään tilanteen mukaan lähteitä ja kerron, jos lainaan jotakuta toista. Kun kerron ettei eläinlääkäristä ostettu Gastro Intestinal ruoka sopinut koiralleni, se ei tarkoita samaa kuin että ruoka olisi huonoa ja sitä pitäisi välttää. Se ruoka voi olla pelastus jollekin toiselle, jolle se sopii. 

Loppukaneetti nro 3: Otan vastaan kommentteja, ehdotuksia aiheista ja ajatuksia erittäin mielelläni. En kuitenkaan tahtoisi, että blogissa spekuloitaisiin minun tai kenenkään muunkaan koiran oireita tai tehtäisiin diagnooseja toisten kokemuksiin vertaamalla. Jokainen tuntee oman koiransa parhaiten ja vain eläinlääkärit tekevät diagnooseja. Jos jokin asia askarruttaa niin paljon, että pohtii onko syytä käydä eläinlääkärissä, vastaukseni on, että kannattaa käydä.


Loppukaneetti nro 4: (mitä en niin mielelläni sano, mutta sanon tämän yhden kerran): Tiedän, että koirista ja erityisesti koirien ruokinnasta sekä sairauksien hoitamisesta puhuminen nostattaa yleensä tunteita. On se minullekin sydäntä lähellä oleva aihe, johon liittyy paljon henkilökohtaista emotionaalista painolastia. Onhan tässä kyse rakkaasta omasta koirastani, jolle koitan parhaan kykyni mukaan tarjota mahdollisimman hyvää elämää. Pyydän siis ystävällisesti, että krooniset mielensäpahoittajat, fundamentalistiset paasaajat sekä trollit pysyisivät kommenttikentästä etäällä, sillä asiallista keskustelua käydään vain asiallisella argumentoinnilla.