Malttiharjoituksia ja arkisia onnistumisia
Vaikka meillä viimeisen muutaman viikon ajan on ollut tämän Giardian takia niin sanotusti treenailut vähemmällä, olen alkanut taas pikkuhiljaa ottamaan jokapäiväisiä treenailuhetkiä mukaan arkeen. Nyt taas jaksaa. Mehän harjoittelemme edelleen Sissin kanssa ihan perus arkitottelevaisuutta sellaisella pienellä lisämausteella, että monia perusasioita harjoitellaan myös tulevaisuuden harrastusta ajatellen. Esimerkiksi viimeisimpänä mukaan on tullut käskysana "eteen", mikä tarkoittaa tietysti, että koira hakeutuu kontaktiin minun eteeni. Tämä siis täydentämään vasemmalle toimivaa "sivulle" ja oikealle toimivaa "vierelle" käskyä. En rehellisesti ole niin intohimoisesti koiran kouluttamiseen suhtautuva ihminen, että jaksaisin analysoida treenailuamme tai koiran käyttäytymistieteitä tässä blogissa kovinkaan tarkasti. Monilla asiaan vihkiytyneillä harrastajilla ja ammattilaisilla on niihin tarkoituksiin ihan omia blogejansa ja hyvä niin. Niistä minäkin nappailen hyviä ideoita silloin tällöin.
Ja tällä kertaa silmiin osui tällainen postaus, joka kiteyttää aika hyvin kaiken sen minkä ympärillä Sissin kanssa harjoittelu on pyörinyt: maltin.
"Koirat eivät aina edusta eläinmaailman kärsivällisintä laitaa. Jos ne haluavat jotain, niillä on useita tapoja ilmoittaa siitä. Jos ne eivät pääse haluamaansa päämäärään, ne turhautuvat helposti ja purevat hihnaa, käsiä ja nujuavat ihmisensä kanssa." https://elainkoulutus.fi/kehita-koiran-malttia-koska-maltti-on-valttia/
Sissi haluaa asioita usein. Se myös näyttää sen ölisemällä, tökkimällä asioita, puhtaasti komentamalla haukulla tai joskus jopa "nujuamisella" minkä tässä tilanteessa ymmärrän ehkä sellaisena paimenkoiralle tyypillisenä huomionhakuisella näykkimisellä. En kutsu sitä puremiseksi. Se vain tulee ohjaamaan mihin suuntaan nyt mennään, jos vaikka olisinkin menossa keittiön ohitse enkä suoraan sinne ruokakuppia ottamaan. Minua ei haittaa, että koirani kommunikoi laajalla repertoaarilla ja persoonallisesti. Kaikki se on kommunikaatiota, joka auttaa minua opiskelemaan koiraani ja ymmärtämään paremmin miten sen kanssa niissä tilanteissa toimia.
Pohdin koulutuskysymyksiä usein, mutta välttelen niistä keskustelemista tietyissä yhteyksissä. En kannata mitään tiettyä koulutustapaa ja tämän sanomalla en tarkoita kannattavani tapoja, jotka olisivat koiralle haitallisia. Tämän viimeisen vuoden aikana olen pikkuhiljaa oppinut, minkälaiset asiat toimivat minun koirallani ja ne eivät aina ole olleet samoja tapoja miten olin itse ajatellut niistä selviytyväni. Kaiken treenaamisen taka-ajatuksena omasta mielestäni on se, että haluan, että koirani haluaa tehdä asioita kanssani. Ja jos koira ei jostain syystä halua sillä hetkellä niin minun tehtäväni on ensisijaisesti saada se haluamaan ennen kuin voin pyytää sitä tekemään.
Olemme kehittäneet malttia perinteisellä ruokakupilla, ovien luona odottamisella ja ihan oven takana odottamisella. Mukaan on tullut myös makupalan kanssa harjoittelu, jossa luvan kanssa makupalan ottaminen tehdään asteittain haastavammaksi (eli makupala on lähempänä ja helpommin saatavissa) koko ajan. Näistä kaikista asioista on ollut hyötyä kokonaisvaltaisesti arjessamme. Koira on mielestäni rauhallisempi ja toimii itsekin johdonmukaisesti tilanteissa, jotka voivat nostaa sen kierroksia, kuten esimerkiksi ruoan saaminen tai ulos lähteminen.
Arkiset asiat tuntuvat välillä aika helpottavilta tämän bloginkin kirjoittamisen kannalta. On mukavaa joskus höpötellä jopa "niitä näitä" ainaisten sairauskertomusten sijaan. Koska tämä arki on ihan yhtä todellista kuin se arki, johon kuuluu huonosti nukuttuja öitä koiran kanssa. Kaikkien ikävien asioiden vastapainoksi jokainen tarvitsee onnistumisia ja totta kai lepoa. Koiran kanssa on siis yhtä tärkeää tehdä välillä sellaisia asioita, joissa molemmat onnistuvat (mieluiten vielä mahdollisimman helposti), jotta positiivinen onnistumisen kokemus vahvistaa omaa jaksamista arjen keskellä. Tänään ajattelin viimeksi, että onpas minulla mahtava koira kun se halusi taas tehdä niin kuin siltä pyysin. Tarvittiin vain vähän auringonpaistetta ja kypsää possua!
Ja tällä kertaa silmiin osui tällainen postaus, joka kiteyttää aika hyvin kaiken sen minkä ympärillä Sissin kanssa harjoittelu on pyörinyt: maltin.
"Koirat eivät aina edusta eläinmaailman kärsivällisintä laitaa. Jos ne haluavat jotain, niillä on useita tapoja ilmoittaa siitä. Jos ne eivät pääse haluamaansa päämäärään, ne turhautuvat helposti ja purevat hihnaa, käsiä ja nujuavat ihmisensä kanssa." https://elainkoulutus.fi/kehita-koiran-malttia-koska-maltti-on-valttia/
Sissi haluaa asioita usein. Se myös näyttää sen ölisemällä, tökkimällä asioita, puhtaasti komentamalla haukulla tai joskus jopa "nujuamisella" minkä tässä tilanteessa ymmärrän ehkä sellaisena paimenkoiralle tyypillisenä huomionhakuisella näykkimisellä. En kutsu sitä puremiseksi. Se vain tulee ohjaamaan mihin suuntaan nyt mennään, jos vaikka olisinkin menossa keittiön ohitse enkä suoraan sinne ruokakuppia ottamaan. Minua ei haittaa, että koirani kommunikoi laajalla repertoaarilla ja persoonallisesti. Kaikki se on kommunikaatiota, joka auttaa minua opiskelemaan koiraani ja ymmärtämään paremmin miten sen kanssa niissä tilanteissa toimia.
Pohdin koulutuskysymyksiä usein, mutta välttelen niistä keskustelemista tietyissä yhteyksissä. En kannata mitään tiettyä koulutustapaa ja tämän sanomalla en tarkoita kannattavani tapoja, jotka olisivat koiralle haitallisia. Tämän viimeisen vuoden aikana olen pikkuhiljaa oppinut, minkälaiset asiat toimivat minun koirallani ja ne eivät aina ole olleet samoja tapoja miten olin itse ajatellut niistä selviytyväni. Kaiken treenaamisen taka-ajatuksena omasta mielestäni on se, että haluan, että koirani haluaa tehdä asioita kanssani. Ja jos koira ei jostain syystä halua sillä hetkellä niin minun tehtäväni on ensisijaisesti saada se haluamaan ennen kuin voin pyytää sitä tekemään.
Olemme kehittäneet malttia perinteisellä ruokakupilla, ovien luona odottamisella ja ihan oven takana odottamisella. Mukaan on tullut myös makupalan kanssa harjoittelu, jossa luvan kanssa makupalan ottaminen tehdään asteittain haastavammaksi (eli makupala on lähempänä ja helpommin saatavissa) koko ajan. Näistä kaikista asioista on ollut hyötyä kokonaisvaltaisesti arjessamme. Koira on mielestäni rauhallisempi ja toimii itsekin johdonmukaisesti tilanteissa, jotka voivat nostaa sen kierroksia, kuten esimerkiksi ruoan saaminen tai ulos lähteminen.
Arkiset asiat tuntuvat välillä aika helpottavilta tämän bloginkin kirjoittamisen kannalta. On mukavaa joskus höpötellä jopa "niitä näitä" ainaisten sairauskertomusten sijaan. Koska tämä arki on ihan yhtä todellista kuin se arki, johon kuuluu huonosti nukuttuja öitä koiran kanssa. Kaikkien ikävien asioiden vastapainoksi jokainen tarvitsee onnistumisia ja totta kai lepoa. Koiran kanssa on siis yhtä tärkeää tehdä välillä sellaisia asioita, joissa molemmat onnistuvat (mieluiten vielä mahdollisimman helposti), jotta positiivinen onnistumisen kokemus vahvistaa omaa jaksamista arjen keskellä. Tänään ajattelin viimeksi, että onpas minulla mahtava koira kun se halusi taas tehdä niin kuin siltä pyysin. Tarvittiin vain vähän auringonpaistetta ja kypsää possua!
Kommentit
Lähetä kommentti