Arjen arpapeliä

Viimeisen viikon aikana olen seuraillut vierestä Sissin sopeutumista Trovetin peura-peruna ruokaan aika epätoivoisin mielin. Rokotusten jälkeinen mahdollinen ripuli ei varmaan ollut pelkästään reaktio rokotteeseen vaan todella syypäänä on ollut tuo ruoka. Vaikka pidin määrän maltillisena ja sekoitin sitä possun sekaan, ulosteet olivat löysiä ja uutena ilmiönä tuli ns. äkkikakka. Kun hätä ilmeni, oli koiran pakko päästä tyhjentämään suolta ja toissayönä se tapahtui sitten pari kertaa olohuoneen lattialle. Ei hyvä. Ei hyvä ollenkaan.

Päätin, jälleen kerran, palata takaisin lähtöpisteeseen. Padassa porisi taas possupata, jossa mukana possua ja bataattia. Lihan osuus ruoasta on noin 70% eli aika paljon. Kuitulisänä kokeilin ensin kauraleseitä ja pari ruokalusikallista tattaripuuroa, mutta niiden lisääminen toi mukanaan närästelyoireet. Yöllä heräsin siihen, kun Sissi nuoli seinää. Seuraavana päivänä töissä ollessani satuin katsomaan kamerasta miten koiralla menee, ja näin kuinka se nuoli ja raapi seinää ja nosteli päätään. Selkeät närästelyoireet siis lisäyksenä mahdollinen mahanvääntö ja sijaistoimintona seinän raapiminen. Kotiin tullessa huomasin onnekseni, ettei raapiminen ole ollut täysin yletöntä tuhoamisen juhlaa sillä seinässä ei näkynyt pahoja jälkiä ollenkaan. Toivon todella, että tämä käytös liittyy vatsanpuruihin, eikä ole mikään orastava oire muusta. Sissi oli yksin noin 7 tuntia eikä päästänyt ääntäkään koko aikana eikä muutenkaan tätä yhtä hetkeä lukuunottamatta ollut levoton. En vain osaa pistää näitä oireita minkään pahan eroahdistelun piikkiin, vaikka turhautunut se toki on voinut olla. Kyllä itseänikin turhauttaa kun kaverin maha ei pelaa.

Närästelevä Siiselsson purkaa siinä tuntojaan...

No eihän tässä nyt auttanut mikään muu kuin jättää Trovet pois. Onneksi olin ehtinyt osaa sitä 12 purkkia hintaan 52 euroa. Puolet jäi nyt kaappiin. Kun Sissi on syönyt pari annosta possupataa, ei närästelyä ole enää näkynyt.

Toimitin viime viikonloppuna ravitsemusneuvojalle Sissin taustatiedot. Sitä työtä toki helpotti tämän blogin kirjoittaminen, kun olen raportoinut myös itseäni varten vaiheitamme. Potilaskertomusta koostaessani pohdin, miksi juuri Sissi on kärsinyt tällaisen kohtalon, miten huono tuuri meillä on voinutkaan olla. Paljon olen ollut hakoteillä ja paljon on koira joutunut olemaan koekaniinina. Tietoa on toki minulle kertynyt, mutta samalla mitä enemmän olen uppoutunut sairaan koiran ruokinnan saloihin, sitä ahdistuneemmaksi olen kokenut itseni koko ajan. Oloa ei helpota se, että koiran ruokinnasta näyttää olevan niin paljon mielipiteitä kun on kirjoittajia. Kun olen seurannut keskustelupalstoja, olen tuntenut jatkuvasti itseni huonoksi ihmiseksi. Teen varmasti kaiken väärin enkä tiedä mistään mitään! Veikkaan myös, että tämä ilmiö johtuu myös siitä miten ihmiset koiristaan kirjoittavat. Aika moni jättää asioita mainitsematta. Oikaistaan, koska pelätään arvostelun kohteeksi joutumista. 

Miksi olemme niin ankaria toisillemme? Koiranomistajat ovat toisilleen välillä niin tylyjä, että tulee paha mieli pelkästään vierestä seuraamisesta. Mikään ei tunnu olevan oikea tapa toimia mutta kannustavan yhteishengen sijaan kohtaamme arvostelua, mutu-tuntumaan perustuvia faktoja ja suoranaista ilkeilyä. Olin todella helpottunut kun keskustellessani ravitsemusneuvojan kanssa koin tulleeni nähdyksi ja kuulluksi. Vaikka olen tehnyt koirani kanssa varmasti monia virheitä, hän ei ainakaan tämän puhelun perusteella tuominnut minua (toisin kuin tämä häkittäjä-kouluttaja). Ihan varmasti olen omilla valinnoillani saanut koirani voimaan huonommin - siitäpä tämä Trovet nyt hyvänä esimerkkinä. Jotenkin naiivisti toivoin ja uskoin, että tämä voisi nyt olla hyvä vaihtoehto kun sehän on kallista eläinlääkäristä saatavaa ruokaa. No eipä nuo myyntiargumentit kohdallamme paljoa paina, kun koira tuuttaa löysää kakkaa muutaman tunnin välein. Yksinkertaisesti tämä ruoka ei vaan koiralle sopinut. Niin kuin ei ole sopinut moni muukaan ruoka. Ketään ei kuitenkaan ole syytä tuomita sen perusteella, mitä valintoja oman koiransa kanssa tekee. Kun paatuneimmatkin "tietäjät" tietävät, että jokainen koira on yksilö, on jokainen sairaan koiran omistaja tällaisen armottoman arpapelin pelinappula. Ja kun omasta koirastaan välittää niin paljon, sitä tekee kaikkensa, joskus vähän liikaakiin ja liian nopeasti. Se on aika inhimillistä kuitenkin. Eihän kukaan tahdo, että rakas perheenjäsen voi huonosti, varsinkaan pitkäaikaisesti. 

Siispä olen nyt laittamassa rahojani ammattilaisen kouraan, jälleen kerran. Minulle jäi ensikosketuksella sellainen olo, että hän voisi meitä auttaa ja se jää nyt sitten nähtäväksi. Koen pääseväni hetkeksi "lomalle" vastuusta - siinä mielessä, että maksan jollekin joka pohtii ja märehtii nyt puolestani niitä asioita joihin en itse enää ole keksinyt ratkaisuja. Sitä myös sokeutuu omalle toiminnalleen helposti. Uskoin niin kovasti, että Trovet on hyvä juttu, että syötin sitä koiralle siitä huolimatta, että tilanne meni hetkellisesti huonompaan suuntaan. Halusin uskoa, että tämä on nyt vain niin sanotusti paranemisprosessin vaihe, ja kohta koira voi paremmin. Oli todella turhauttavaa todeta, että eipä menty maaliin tälläkään kertaa ja parempi vaan ottaa takapakkia. Virheiden myöntäminen ei ole helppoa mutta tässä sitä vaan ollaan, inhimillisenä ja rehellisenä omien erheiden edessä. 

Jotenkin haluaisin kanssalukijoitani lohduttaa, että jokainen varmasti yrittää parhaansa. Ja joskus se, että yrittää parhaansa riittää. On vain joitain asioita joihin me voimme koiranomistajina vaikuttaa ja sitten on niitä asioita, joita emme pysty kontrolloimaan. Ajan myötä, kokeilemalla, opimme mikä sopii ja mikä ei ja kaiken keskellä tärkeintä on pitää kiinni yhteydestä oman koiran kanssa. Minäkin ehdin tuossa monesti pyytää Sissiltä anteeksi-  "anteeksi sitä, että taas minun valintani tekivät olostasti kurjemman mutta olet minulle niin tärkeä, että yritän vain parhaani. Kiitos, että olet siinä"