Palkkausnameista ja koiran ihmeellisestä suolistosta

Siinäpä nimittäin vasta pulma on ollut ratkottavana. Kokeilin pari viikkoa sitten antaa Sissille eläinlääkäristä ostettua Specificin hydrolisoituja allergianameja, jotka kyllä koiralle maistui mutta jotka löytyivät sitten paria tuntia myöhemmin nättinä kasana lattialta. Sissin maha on niin herkkä, että se kyllä nopeasti reagoi jos jokin ruoka-aine ei sille sovi. Yleensä se reaktio on ruoan oksentaminen.

Olen silloin tällöin, kun maha on muuten ollut rauhallinen, kokeillut hyvin maltillisesti jotain uutta ja esimerkiksi näiden Specific merkin namien tausta-ajatuksena oli tietysti se, että jos ne sopisivat, koiralle voisi mahdollisesti sopia jokin sen merkin ruokakin. Tällä kertaa ei sopinut, siis edes nämä kuuluisat hydrolisoidut proteiininlähteet, joita koiran ei pitäisi tunnistaa allergeenina. Sissin kohdalla ei tosin puhuta varmastikaan varsinaisesta allergiasta vaan ennemmin yliherkkyydestä tiettyihin ainesosiin ruoassa tai peräti herkkyys siihen, missä muodossa ruoka on. Tähän olen päätynyt nimenomaan sitä kautta, että kaikki teollinen puristettu nappula tai nami tuntuu olevan vatsaa ärsyttävä ja ne nousevat lähes sulamattomina vatsasta ylös.

Kotona olen käyttänyt palkkana ihan sitä ruokaa mitä Sissi syö. Koska se on sellasta mössöä, joka sotkee kaikki paikat, se ei oikein toimi missään muualla. Kotona ei haittaa vaikka kädet on koiranruoassa mutta ulkona se menee hankalaksi. Olen kypsentänyt porsaan ulkofileepihvejä ja leikannut niitä ihan pieneksi silpuksi, se on tuntunut sopivan suhteellisen hyvin ilman oireita. Tällä kertaa kokeilin sitten keittää possun sydäntä. Ostin kaupasta pienen sydämen ja keitin sitä pienellä porinalla noin 45 minuuttia. Leikkasin sen sitten saksilla hyvin pieniksi paloiksi. Koiralle sydän maistui ja toimi hyvin palkkana. Meillä olikin nimittäin tapaaminen taas kouluttajan kanssa, jota varten erityisnameja tarvittiin. Onnekseni Sissille ei tullut possun sydänpaloista mitään närästysoireita illalla mutta seuraavana aamuna uloste oli sitten ikäväkseni taas löysää. Pohdin, voisiko koiran vatsa tottua sydänmakupalaan pikkuhiljaa vai pitääkö sekin nyt kuopata toimimattomana. Ehkäpä annan vielä mahdollisuuden.

Kuten edellisessä postauksessa totesin, olemme etsineet sopivaa tapaa saada ulostetta kiinteytymään. Olen koittanut poistaa kaiken ylimääräisen veden possupadasta, vaikka pieni liru vettä helpottaisi kyllä huomattavasti sen soseuttamista. Käytännössä valutan lihan, perunan ja porkkanan siivilässä. Kosteuden määrä ruoassa voi tietty vaikuttaa ulosteen koostumukseen. Viimeiseen satsiin kokeilin laittaa vähän bataattia ja vähensin hiukan porkkanan ja perunan osuutta. Nyt en tietenkään tiedä tarkalleen miten ruoan kanssa on käynyt kun satsi possunsydäntä on saanut mahan muuten löysäksi. Inupekt Fortea olen antanut nyt 1,5 kertaista annosta mutta siitäkään ei yllättävää kyllä tunnu olevan juuri hyötyä. Lihan osuus ruoassa on ollut noin 65% ja täytyy kokeilla auttaako jos sitä vielä nostaisi.

Mielessä vilahtelee useinkin ajatukset siitä, voisiko koira syödä pelkkää lihaa. Tuntuu vain jotenkin oudolta, että koira pärjäisi syömällä pelkkää porsasta lopun elämäänsä. Ehkä tähän tilanteeseen saadaan pian apua, sillä laitoin yhdelle ravintoneuvojalle viestiä tilanteestamme. Emme ole vielä ehtineet sopia tapaamista mutta odotan mielenkiinnolla millaisia ohjeita häneltä voisimme saada. Tuntuu välillä, että teen kaiken väärin siitä huolimatta, että yritän parhaani. Koiran ruokavalioasioiden kanssa painiminen on raskasta puuhaa, enkä ihmettele yhtään miksi monet ruokavammaisen koiran omistajat valitsevat sen allergianappuloiden tien. Meillä kun näyttää koko ajan vain siltä, että mitään puristettua nappulaa tuolle on turha syöttää, joudutaan menemään vähän vaikeamman kautta. Välillä ruoan tekeminen itse tuntuu työläältä, varsinkin silloin kun on itse erittäin väsynyt työpäivän jälkeen ja huomaa, että pitääkin muuten juuri nyt laittaa pata porisemaan seuraavaksi viideksi tunniksi, jotta ruoka ei pääse loppumaan. Olen koittanut pakastaa possupataa mutta peruna menee pakastaessa ihan vetiseksi mössöksi. Huomasin myös edellisen satsin kohdalla, että ruoka ei todellakaan säily montaa päivää. Jo kolmantena päivänä soseutettu possupata alkaa tuoksahtamaan. Eli käytännössä parin päivän välein meillä porisee crock potissa koiranruokaa. Kyllähän se on aikaavievää siihen nähden, miten helppoa olisi vain kauhaista säkistä nappulaa kuppiin.

Usein epätoivon olotilat tulevat silloin kun on monta pientä asiaa pielessä. Väsyneenä ja toivottomana ei tiedä mistä lähteä purkamaan. Varsinkin kun Sissillä vatsan löysyyttä ja närästely aiheuttaa selkeästi myös ihan puhdas eläminen, eli stressitasot. Onhan toki mahdollista, että possunsydännamit ovat tulleet löysänä ulos ihan senkin takia, että autolla matkustaminen, treenaaminen ja vieraassa paikassa oleminen voi olla itsessään jännää. Monesti olen kuullut koirista, jotka ovat näyttelyissä tai kisatilanteissa vatsa täysin ruikulilla vaikka mitään ruokinnallista syytä siihen ei pitäisi olla.

Miten voisimme ymmärtää koiran ihmeellistä suolistoa ja ruoansulausmekanismia? Kun painin itse omien vatsaongelmieni kanssa, löysin kirjan nimeltä Suoliston salaisuus. Siinä nuori tutkija kertoo kevyellä, mutta asiantuntevalla otteella suolistomme monimutkaisuudesta ja valottaa syitä siihen, miten suolistomme hyvinvointi vaikuttaa niin moniin eri osa-alueisiin kehossamme. Vaikka kyse on nyt tässä tilanteessa koirasta, voin todella suositella tuota kirjaa luettavaksi. Kuitenkin tiettyjä samankaltaisuuksia meistä löytyy, vaikka koiran ruoansulatuselimistö onkin ihmiseen verrattuna erilainen. Samat suolet ja bakteerit sielläkin vilisevät. Enkä tässä nyt missään nimessä vertaa koiraa ja ihmistä toisiinsa, ajattelen vain itse että on helpompi lähteä pohtimaan ja ymmärtämään koiransa suoliston sielunmaisemaa jos on pieni ymmärrys siitä, miten oma ihmiskeho toimii. Stressivatsalla minäkin reagoin. Minusta on harmillista, että koiran ruoansulatuksesta löytyy niin vähän hyvin kirjoitettua tekstiä. Monet artikkelit ovat joko liian "ammattimaisia" eli sisältävät termistöä, jota on vaikea ymmärtää tai sitten jutut on kirjoitettu äärimmäisen mielipide-keskeisesti, eli oma näkemys edellä. Ja tarkoitan tässä nimenomaan oma näkemys, en oma kokemus. Mielestäni monet koirablogit ovat hyvää luettavaa koska ihmisillä on taipumus olla mainioita kokemusasiantuntijoita. Niitä kokemuksia voi soveltaa halutessaan kunhan ei erehdy liikaa vertaamaan omaa tilannettaan toiseen. Jokainen koira on kuitenkin yksilö ja se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.

Kerroin kouluttajallemme, että välillä ihmettelen milloin koiran omistamisesta on tullut näin vaikeaa. Minulla on ollut koiria elämässäni 30 vuotta, enkä ole koskaan aiemmin kokenut niiden kanssa elämistä niin hankalaksi mitä koen nyt Sissin kanssa. Mitä enemmän asioista ottaa selvää ja oppii, sitä enemmän tuntuu ettei tiedä mistään mitään. Hän sanoi viisaat sanat, jotka jälleen kerran pitävät paikkaansa "tieto lisää tuskaa". Tästä syystä ajattelin pitää vähän sometaukoa ja lopettaa mieleni pahoittamisen eri koiraryhmiä seuraamalla. Blogien lukemista jatkan toki ja kirjoja ahmin oman jaksamisen mukaan. Vaikka tahdon parantaa koirani tässä heti ja nyt, on ihan hyvä välillä ottaa happea ja niin sanotusti unohtaa koko juttu. Sen takia olen pitänyt tänä viikonloppuna myös huolta itsestäni ja tehnyt kivoja juttuja, ilman koiraa. Sekin on nimittäin sallittua. Kun on ladannut omia akkuja, voi taas levollisin mielin tyhjennellä koiran anaalirauhasia.